28.11.2017

Minäkin halusin silikonit

28.11.2017 


Ikävuosina 14-17 rukoilin Jumalalta suurempia rintoja. Joka ilta, hartaasti, tosissani ja salaa.

Kun minulle valkeni ettei niitä tule, rupesin suunnittelemaan rintaleikkausta. Kysymättä kertaakaan itseltäni miksi tunsin miten tunsin, otin selvää vaihtoehdoista ja tunsin helpotusta, suoranaista riemua siitä että odotus olisi pian ohi.

Pienirintaisuuteni oikeutti minut selailemaan plastiikkakirurgian sivuja. Se pakotti siihen. Ei se ollut pinnallista tai turhaa, ei: se oli tasoihin tulemista. Katsokaa itseänne, helppo teidän on sanoa. Te ette tiedä mitä me käymme läpi.

No, mitä me pienirintaiset sitten käymme läpi? Mikä tarkalleen ottaen on se tekijä, jonka varjolla istahdamme konsultaatiotuoliin ja kerromme olevamme onnettomia. (Oletteko huomanneet että monissa lehtijutuissa aikaa ennen leikkausta kuvaillaan juuri kyseisellä adjektiivilla?) Miksi pienirintaiset ovat onnettomia ja epänaisellisia? Miksi olemme?

Kysymykseni ei koske sitä, etteikö rintaimplanttien laitattaminen voisi tehdä onnelliseksi. Toki voi. Kysymykseni on: miksi näin on? Minkä takia muutaman desilitran pussi rintalihaksen alla tekee autuaaksi ja oikeuttaa viittaamaan entiseen minään lautana?

Pienirintaisuus saa naiset sisuuntumaan, lähtemään toiviomatkoille lahden tuolle puolen ja palaamaan voimakkaina, naisellisina naisina.

Minä mietin rintoja vuodet 2002-2006. Käytin äärimmäisen paljon aikaa ja energiaa dekolteeni tuijotteluun.

Ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin muistan taas miksi.

 Kuvakaappaus täältä


Minulle muodostui pienirintaisen naisen identiteetti. Ei hoikan tai urheilullisen tytön identiteetti, vaan ennen kaikkea pienirintaiseksi jääneen tytön identiteetti. Sellainen selittelevä tapa puhua omasta kehosta, varmistella kaikille että kyllä minä vikani tiedän.
Tämä ei ole teksti siitä, kuinka ylpeä olen omista rinnoistani. Se olisi vähän groteskia ja tekopyhää - olenhan viettänyt suuren osan elämästäni niitä häveten. Media jaksaa muistuttaa kerta toisensa jälkeen että minussa on erityispiirre, joka on helposti häivytettävissä jos vain haluan. Minussa on vika, ja minulla on kaikki valta korjata se. Se on minun oikeuteni naisena.

Minä ymmärrän sen voimaantuneen onnellisuuspuheen jota leikkausten jälkeen luemme lehdistä. Minäkin halusin aikoinani niin kovasti toimia esimerkkinä muille pienirintaisille siitä, että plastiikkakirurgia on ihan ok vaihtoehto silloin kun se on perusteltua - silloin kun se parantaa elämänlaatua. Silikonionnea enemmän haluaisin ymmärtää kuitenkin sitä syvää onnettomuutta ja itseinhoa jota naiset kokevat ennen leikkauspöydälle asettumista. Miksi? Miksi minä vielä parikymppisenäkin koin olevani lähtökohtaisesti epäsopiva ja valuvikainen?

Minulla on myös keskivertoa pienemmät korvat. Mutta ketä sellainen kiinnostaa?

En koskaan mennyt leikkaukseen. Kasvoin vähän ja keskityin muihin asioihin. Ja kun puhun kasvamisesta, viittaan sillä ajatusmaailmani avartamiseen - rinnanympärykseni ei ole kasvanut senttiäkään.


 - - -

Teksti on julkaistu alunperin 10.5.2016, ja se päätyi tuolloin Iltasanomiin asti. Enpä olisi 14-vuotiaana uskonut, että tulee päivä jolloin keltainen lehdistö kirjoittaa rinnoistani.



Laura


7 kommenttia :

  1. Edelleenkin hieno teksti, Laura!

    Minäkin halusin silikonit. Sitten tapahtui jotakin ja menin nakuttamaan tatuoinnin rintojen _väliin_. Juuri siihen kohtaa, jossa kuuluisi olla rintavako. Tatuointi teki sen, että tissien kuuluukin olla pienet, muuten kuva ei pääsisi oikeuksiinsa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, minäkin huomaan harva se viikko sanovani ääneen jotain pienistä rinnoistani. Vaatteet ei istu, koska liian pienet rinnat.

    Mietin puolet esikoisen odotusajasta, että miten voin ruokkia vauvan kun on mitättömät A-kupit? No hyvin ne toimi, ja toimi seuraavallekin vauvalle.

    Imetyksien jälkeen myös tajusin ettei minun tarvitse enää huijata itseäni. En ole siis ostanut enää tuettuja rintaliivejä, vaan olen nauttinut kaarituettomuuden vapaudesta ja ihanasta olosta kun voi olla pienirintainen. Mikään ei paina, tissit ei huononna ryhtiä, rintsikat on edullisia ja vaatteissakin olen löytänyt taas oman tyylini.

    Oikeastaan pienet rinnat on aika hyvä juttu. Kaikkia kokoja tarvitaan, mutta pienistä on vain käytännön etuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tulin ensimmäisen kerran ulos tämän tekstin kanssa, moni kertoi tuskailleensa suurten rintojen kanssa. Kuinka siihenkn kietoutuu käytännön hankaluuksien lisäksi myös yliseksualisoimista, katseita ja sanoja mitä en pienirintaisena koskaan joudu kokemaan. Se oli avaava keskustelu kaiken kaikkiaan.

      Poista
  3. Jokseenkin jännä kirjoitus. Miksi jotkut kokevat epävarmuutta pienistä rinnoista? Mä en oo kokenu koskaan, mä vaan koen että ihanaa kun on pienemmät rinnat eikä ole ongelmia rintaliivien tai vaatteiden (paitsi farkkujen suhteen) kanssa. Väitän että hyvä itsetunto on yksi, minkä takia en koe epävarmuutta siitä, olen aina ollut hyvin sujut kehoni kanssa ja pidän siitä sellaisena kuin se on. Todenköisesti minua voidaan nimittää hoikaksi tytöksi, mutta silti, en usko että vain siksi että joku nimitetään kuuluvan johonkin tarvitsee tuntea epävarmuutta. Miksi ylipäätään kukaan kuuntelee noita median omakeksimiä määritelmiä? Kaikki tietää että media ei ole mikään elämänopas, se etsii hyvin myyviä juttuja ja tekee kliseisiä kauneusjuttuja, joille ei minusta kannata hetkauttaa korvaansakaan. Toisaalta olen aina piut paut välittänyt ulkonäköön liittyvistä uutisista, sillä jokainen voi olla kaunis/komea, omannäköisensä, ei ihmistä pidä sulloa samaan muottiin, jokainen on ainutlaatuinen. Median lähettämiä mielikuvia ei pidä uskoa, ja kuten edellä sanottu, kaikkia kokoja tarvitaan niin vartalon koon suhteen kuin rintojenkin. Tuli suora kommentti, mutta niin kirjoittajakin on suora.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Hyvä kuulla että itsetuntosi on sillä tolalla, että voit ohittaa median klikkiotsikot olankohautuksella. Olisipa minullakin ollut silloin ollessani murkkuikäinen - olisin säästynyt monilta rukouksilta. Sillä vaikka olisi suht sinut itsensä ja kehonsa kanssa (mikä on usein murkku- ja teini-ikäisille vähän haasteellista), niin kun media kyseenalaistaa olomuotosi, ja tekee siitä otsikkotasollakin parannettavaa, sitä huomaamattaan alkaa myös itse kyseenalaistamaan oman olemisensa.

      Kiitos kommentista, suora puhe on täällä aina tervetullutta!

      Poista
  4. Upea kirjoitus! Itselläni on keskikokoiset tissit, joten en tiedä pieni- tai hyvin isorintaisten naisten ongelmista. Siksi ehkä en ymmärräkään kovin hyvin sitä, miksi ihmeessä joku oikeasti menee ja ottaa silikonit. Musta se tuntuu aivan uskomattomalta! En vain ymmärrä kuka niin haluaa tehdä omalle kropparaukalleen. Itse näen monenlaiset rinnat seksikkäinä, eikä koko ole se juttu. Toivottavasti kirjoituksesi tavoittaa jonkun silikoneista haaveilevan, antaa nimittäin varmasti hyvää perspektiiviä pohdintoihin :)

    VastaaPoista