26.11.2017

Juhla-allergiaa

26.11.2017



Se iskee aina juhlien jälkeen. Joskus myös kesken illan. Tykyttävä tyhjyyden tunne.

On ihania, iloisia ihmisiä, kuohuvaa, ansaittuja aplodeja. Vilpitöntä, syvältä kumpuavaa naurua ja mielikuvituksellisia tanssikuvioita.

Katselen kimaltelevia asuja ja aitoa hauskanpitoa, olen osa sitä ja sitten en kuitenkaan ole. Tanssin, syön ja seurustelen, laulan mukana ja silti sinkoudun samaan aikaan muualle, jonnekin kauas. Käperryn illan myötä itseeni; hakeudun tuttuihin pöytiin ja seinänvierustoille, olen sietämättömän tietoinen kaikesta ympärillä tapahtuvasta. En ole ujo, päinvastoin yritän kompensoida outoa irrallisuuttani olemalla kaikkialla: äänessä, näkyvillä, todistetusti tässä. Nappaan pöydältä korkean lasin, kävelen tanssilattian läpi ja yritän kadota valoihin.

Olen ollut lapsesta asti juhlille allerginen. Se on pienimuotoinen tragedia, sillä rakastan ihmisiä. Lapsena se kaikki oli konreettisempaa: pelkäsin ilmapalloja, vihasin kermavaahtoa. Sitten taas muistin missä olin, painoin pahvisen kruunun syvemmälle päähäni ja mietin kuinka onnekas olin päästyäni karsinnoissa niin pitkälle. Omien syntymäpäivien viettäminen oli vielä vaikeampi rasti, kerrostalokolmiomme keittiöön kun eivät mahtuneet kaikki. Oli äärimmäisen uuvuttavaa järjestellä ihmisiä listalle, punnita tulijoiden tärkeysjärjestystä viikkotasolla. Viennettaa viidelle tärkeimmälle, viikon verran pahoittelevia katseita kaikille muille.

Tästä syystä en halua viettää omia häitä, ja kiitän onneani että syntymäpäiväni liukenevat tänä vuonna satavuotisjuhlahumuun. (Tämä on myös ainoa syy miksi en ole pyrkinyt tasavallan presidentiksi: itsenäisyyspäivän vastaanoton kutsuvieraslistan laatiminen veisi ainakin puolet vuosittaisesta työajastani ja olisin silti kroonisesti romuna.)





Laura




4 kommenttia :

  1. Osuipa (taas). Mä en oikein osaa juhlia. Jännitän illalliskutsuja, pikkujouluja ja kaikkia semivirallisia, juhlahenkisiä tilaisuuksia. Juhliin sisältyy olettamus olla rempseä ja juhlatuulella (tai vaihtoehtoisesti vakava, harras mutta juhlallinen - ks. Suomen itsenäisyyspäivä). Ollaan totaalisesti mukavuusvyöhykkeeni ulkopuolella. Jos mulla sattuisikin olemaan kivaa, niin silloinkin epäilen, että oikeasti mulla ei varmaankaan ole. Jossain vaiheessa bileitä katson ympärilleni ja olen ihan satavarma, ettei kenelläkään muullakaan ole oikeasti kivaa.

    Jos joutuisin Linnan juhliin, oksentaisin varmasti Saulin syliin kättelyhetkellä ihan puhtaasta jännityksestä. Onneksi minua ei ole tänäkään vuonna kutsuttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kun mä en edes jännitä! On IHANAA tavata ihmisiä, jutella ja tutustua. Mutta jokin kelmu illan myötä kietoutuu ympärille, tulee olo etten tavoita sitä mitä muut. Sitä on hirveän vaikeaa selittää, se on outo tunne.

      Nauroin ääneen kun kuvittelin sen hetken kun laatoitat Saulin smokille. Onkohan kukaan oksentanut Linnan jonossa ikinä?

      Poista
    2. Hihittelen täällä itsekseni, kun luin ensin, että "ottaisin varmasti Saulin syliin kättelyhetkellä". En edes kyseenalaistanut lukemaani ennen kuin luin Lauran kommentin, koska olisihan sekin aika outo asia tehdä, ottaa presidentti syliin.

      Poista