12.10.2017

Piun paun pelistä pois

12.10.2017




Okei, jatketaan tästä vuodesta ja sen hulluudesta. Mistä muustakaan jatkaisimme? (Luonnoksissa kyllä makaa rivejä ripsiväristä, lukemisesta, ammatinvalinnasta, kreikkalaisesta salapaikasta ja rakkaudesta, mutta olisi outoa puhua niistä nyt.)

Tämä ei ole teksti jossa kerron kuinka tulin järkiini ja jätin kaiken, revin verokorttini ja juureni ja puolet sydämestäni. Ei. Olen vielä siinä vaiheessa jossa katselen ympärilleni ymmälläni. Kuin saapuisi asuntonäyttöön vieraaseen kotiin ja elämään. Sitä antaa katseen vaeltaa ja pysähdellä yksityiskohtiin, mittailee kokonaisuutta yrittäen hahmottaa kuinka paljon siinä on säästämisen arvoista ja mikä joutaa suoraan vaihtoon. Huomioita: aika paljon säästettävää, aika paljon irti päästettävää.

Näissä toisistaan irrallisissa hetkissä on kaiku joka kantaa ja katoaa sitten jonnekin. Hetkellinen epävarmuus huuhtoo pintaan pieniä järjettömiä elementtejä joista yritän parhaani mukaan rakennella järkeviä tarjoiluehdotuksia.

Vietin illan yksin, kirjoitin ja torkahtelin vuorotellen kotisohvalla uusi pikkumusta päälläni. Ostin mekon edellispäivänä yhdeksällä eurolla. Sovituskopissa pujotin sen päälleni ja mietin olisinko kenties tällainen nainen.

Murroskohdissa kulutuskäyräni sahaa vuoristoratamaisesti; hamstraan kahviloiden servettejä ja leimakortteja, ostan erikoisia asioita. Kuten kuudenkymmenen euron pipon. Tai purkillisen törkeän kallista aromisuolaa. Jukkapalmun kultaruukussa. Sen sellaista.

(Luin tähän asti kirjoittamani. Mitä ihmettä Laura Tähkävuori? Mistä kaikki tämä melankolia? Teksti tihkuu jotain outoa surua jota en tunnista. Miten onnistunkin kutomaan kaikesta niin haikeaa. Tässähän ollaan uuden edessä! En ehkä tiedä mitä se uusi tarkalleen on, mutta en ajatellut ottaa sitä raskain mielin vastaan. Tyhjin kyllä, mutten raskain.)

No niin. Kerrataan vielä: kaikki on ihan ookoo. Olen vain väsynyt. Ja kun tarpeeksi kauan on väsynyt, on pian poikki. Kerran sen jo kokeneena pysähdyn siis nyt, huonolla hetkellä keskelle kaikkea, muiden tielle. Sillä totuushan on että kroonisessa kiirekierteessä oikeaa hetkeä pysähtyä ei tule. On vain laitettava silmät kiinni, iskettävä kantapäät maahan ja otettava törmäykset vastaan.

Osaan nimetä yhden asian mitä tiedän haluavani. Kirjoittaa. Tätä. Blogi on torkkunut pitkän aikaa, huomaan hokeneeni samaa puhkikulunutta palaamismantraa läpi kuluneen vuoden. Olen ollut kauan etäällä, huomaan sen nyt. Kaikki täällä näyttää vuoden jäljiltä vähän autiolta ja hylätyltä, kiireessä jätetyltä. En ole alusta aloittaja, mutta ajatus kieltämättä kutkuttaa. Mietitään.

Mutta juuri nyt tarvitsen unta. Syviä öitä ja muutaman pitkäksi venyneen aamun. Antakaa kun käännän vielä kerran kylkeä. Tämä on viimeinen torkku, lupaan.





Laura






10 kommenttia :

  1. Kukkamäen hermoparantolan ovi on aina auki. Ja jos ei ole, niin tiedät missä avainta säilytetään. Pus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt Kukkamäkeä lämmöllä lähipäivinä. Otetaanko pian puhelinpalaveri ja sovitaan joku viikonloppu loppuvuodelle/alkuvuodelle? Olis ihanaa!

      Poista
    2. Tiedän, että on epäkohteliasta puuttua toisten keskusteluun, erityisesti sellaiseen josta ei tiedä mitään. Mutta. Nyt on lokakuu ja ehdotat viikonloppua loppu- tai alkuvuoteen. Viikonloppua joka selvästi tuottaisi suurta iloa. Viikonloppua joka haukkaisi ajastasi vain kaksi vuorokautta. Antaisit itsellesi aikaa huilia. Edes kaksi vuorokautta. Nyt, ei vasta alkuvuodesta.

      Poista
    3. Hei sinä! Eipä siinä mitään, hyvä että kommenttiboksikin herättää ajatuksia!

      Viikonloppu toden totta tuottaisi suurta iloa! Minun ja Mänttärin kalenterinpläräyspuhelut olisivat klassikkokamaa podcastiksi asti; ei ole ihan yksinkertaista saada synkronoitua kahden aikuisen työ-, perhe-, ja vapaa-aikaslotteja keskenään.

      Olin juuri viime viikonlopun Helsingissä ystävieni luona, ja se oli IHANAA. Mutta myös RASKASTA. Sillä siinä missä muualla vietetty viikonloppu on piristävä, se on myös reissaamisen ja sosialisoimisen kannalta varsin raskas.

      Mutta kiitos huolenpidosta! Lupaan pitää iloistani kiinni, omine ehtoineni. Pus!

      Poista
    4. Tämä oli malliesimerkki projektiosta :D En ole itse osannut/uskaltanut ottaa taukoja, ja kai siksi näen kaikkialla ihmisiä, jotka ovat yhtä kykemättömiä pitämään itsestään huolta kuin minä. Tämä oli myös malliesimerkki siitä, miksi ei pitäisi puuttua asiaan, josta ei ymmärrä mitiä. Pahoittelen tuota viestini kummallisen saarnaavaa sävyä. Minusta tulee aina tällainen tökstöks-tyyppi, kun olen loman tarpeessa. Kiitos asiallisesta suhtautumista (vähemmän asialliseen viestiin) ja ihanaa syksyä!

      Poista
    5. Kiitos kun vielä palasit jatkamaan. Tästä tuli aidosti todella hyvä mieli; ei siis siitä että itselläsi on kiire ja stressi (se on pitkän päälle todella ahterista), vaan siitä että täällä voi keskustella aidosti. Huonoinakin päivinä.

      Toivottavasti saat lepoa ja lomaa. Olkoon loppusyksysi ihana!

      Poista
    6. Laura, sydämellinen kiitos tästä kaikesta; erityisesti aidoista ja ihmisen kokoisista sanoistasi. Niitä ja niiden kuiskimaa todellisuutta minä juuri nyt tarvitsen, ja aavistelen että niin tarvitsee moni muukin meistä.

      Poista
  2. Ihania, levontäyteisiä unia. Kaikki selkenee kyllä. <3

    VastaaPoista