3.9.2017

Tornista käsin

3.9.2017



Neljännen päivän aamuna saavun rannalle tarkistaakseni onko viime päivät villinä vellonut meri rauhoittunut. Ensimmäisinä päivinä aallot ovat lyöneet niin korkeina ja äkkipikaisina, ettei uiminen ole tullut kysymykseenkään. Ehdin ihmetellä kaksi kokonaista aamua rannan kuohujen keskellä kimeänä kiirinyttä ääntä, kunnes tajusin sen tulevan hengenpelastajan pillistä; tyhmänrohkeat turustit juoksevat aaltoihin aina vahdin silmän välttäessä, saaden punaisissaan huitovan pelastajan sahaamaan terävää siksakkia rannan päästä päähän.

Saavun hiekalle, katsahdan tornissa liehuvaa punaista lippua ja jään tuijottamaan meressä kelluvia päitä. ''Vaihdan lipun pian keltaiseen, tänään on jo parempi päivä'' vahti tokaisee tornistaan nähtyään epäuskoisen ilmeeni. Hautaan välittömästi ajatukseni uima-altaasta. Meri. Meri!

Unohdumme puhumaan pitkäksi aikaa. Merestä, lapsista, kylän kylmästä aavemaisuudesta talvisin. Alkoholismista. Kulttuurieroista ja siitä miten muka kerrostaloasuntoihin voidaan rakentaa saunoja. Etsin paikkani hiekalta, riisun ja pulahdan mereen. Tuijotan hopeisena hehkuvaa aurinkoa ja yritän painaa mieleeni kevyen painottomuuden jossa kellun. Palaan paikalleni, menessäni rapsutan pelastuskoira Mickeyn pulleata vatsaa (joka on niin pullea että tosipaikan tullen roolinsa olisi lähinnä nuolla merestä nostettujen naamoja).

Päivät kuluvat, meri rauhoittuu ja yltyy taas. Viimeisenä aamuna syön aamiaista rannan ravintolassa ennen kuin käyn jättämässä hyvästit. Aallot ovat yltyneet yön aikana, näen jo kaukaa uimaan tulleiden pettymyksen; tänään ei uida. Saapuessani tornille Gerasimos vetää paraikaa punaista lippua salkoon, huikkaa kipuamaan ylös torniinsa katselemaan aaltoja. Istun korkeuksissa lopulta toista tuntia, juomme kahvia ja kiikaroimme merelle. Syksy tuo mukanaan vaahtopäät ja surulliset uutiset, mutta tänään kukaan ei uskalla uhmata kohtaloaan. Horisontissa nousevat ja laskevat voimakkaat vaahtopäät, helle puskee itsepintaisesti rakoilevan pilvipeitteen läpi.

Kuten usein kreikkalaisten kanssa keskustellessa käy, puhe kääntyy pian politiikkaan. Vaihdamme ajatuksia leikatuista palkoista, Putinista ja Lesboksen kaoottisesta pakolaistilanteesta, etsimme konkreettisia ratkaisuja, löydämme hahmotonta toivottomuutta. Hiljaisuus laskeutuu ylle kuin paljon pidetty vaate. Hän kaivaa laukustaan aprikoosin, ojentaa sen ja toteaa: ''Good will eventually prevail.''





Laura





2 kommenttia :