18.6.2017

Nainen joka jätti joon

18.6.2017




Huomenna kuomat, on toistaiseksi kuluneen elämäni toistaiseksi viimeinen terapiakäynti.

Kolme vuotta olen systemaattisesti kartoittanut näkymättömiä kipupisteitäni. Kävellyt peili kädessä, osoittanut sillä itseäni ja lopulta myös muita. Viikko viikolta kuorinut päältäni vuosien kovettaman kerroksen syyllisyyttä, riittämättömyyttä ja hahmotonta häpeää - tärkeältä tuntunutta, turhaksi paljastunutta moskaa. Itkenyt turhista ja sitten tärkeistä asioista. Mennyt paikalle ilman asiaa, kävellyt ulos silmät historiasta turvonneina.

Ensimmäiset kuukaudet täytin hiljaisuutta ympärilläni, väistelin vastapäätä istuvaa katsetta ja pelkäsin jatkuvasti jääväni jostain kiinni. Alussa oli vain nainen ja joo. Joossa oli ihanan tuttu suutuntuma, tapa jolla se resonoi kitalaessa. Ei on astetta hankalampi.

Mutta niin vain kuitenkin kävi, että ihastuin hiljalleen, huomaamatta. Kokeilin ensiksi pari kertaa, ollen varma että jään kiinni ja kuolen. En kuollut. Lopulta ammuin sarjatulella ja olin rutkasti onnellisempi.

Ei. Ei. Ei. Ei. Ei. (Joskus jopa kepoisasti nauraen: eeehhehei.)

Kaikki nämä viikot, kuukaudet ja vuodet käytin omien ääriviivojeni piirtelyyn. Kolme vuotta sitten huoneeseen numero kaksi saapui surun ja syyllisyyden huuhtelema keskiharmaa hahmotelma. Huomenna sieltä lähtee joku ihan muu. En ole enää kävelevä aikapommi - olen kertaalleen seiniä pitkin levinnyt, osa
kerrallaan uudelleen koottu. Aika bueno, vaikka itse sanonkin.

Ja siitä masennuksesta vielä. Se on aivan liian yleistä ollakseen noloa.

Sinulle, joka kahvipöytäkeskustelun sivulauseessa sanoit ettet koskaan palkkaisi minua sairaushistoriani takia, sinulle sanon tämän: olen saanut näiden kolmen vuoden aikana neljä työtarjousta. Niistä kahta hain itse. (Ja muutamaan sanoin kiitos ei.)






Laura






16 kommenttia :

  1. Olen niin ylpeä susta, että olet saanut puhua itsesi ehjäksi. ♥ ♥ Joskus mäkin olen vielä tarpeeksi vahva lähteäkseni työstämään itseäni armollisemman johdolla turhia ja tärkeitä. Aina on joko liian hyvässä tai liian huonossa tehdäkseen asialle mitään, heh.

    Tämä on oikeasti hieno teksti sulta, myös kirjoituksellisesti aiheen lisäksi. Ei malta ollenkaan päästää irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärsky! Mietin sua just äsken - ihanaa kuulla susta!

      Kiitos kauniista sanoista. Pyysin tunnin täysin tyyntä kirjoitusaikaa, ja sain. Tämä on tulos. Lisää tällaista!

      Poista
  2. !!! Kuin mahtavaa. No siis ihan sikamaisen.

    Ja arvaa mitä: me varmaan muutetaan takaisin Suomeen (95-prosenttisen varmasti). Sitten nähdään, ja kun vähiten odotat, mä kiljahdan: "The floor is lava"! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?!! JJEEE! Ihanaa, parasta! Olen laavaleikissä mukana.

      Poista
  3. Ihana teksti Laura! <3 Se on kummallista ja ihmeellistä miten paljon vain istuminen ja puhuminen säännöllisesti muutaman vuoden ajan eheyttää asioita ja ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, uskon juuri jatkuvuuteen tässä asiassa: kun on kohdattava samat asiat yhä uudestaan ja uudestaan, pakostakin näkökulma muuntuu ja pehmenee ajan myötä. Muutenhan olis pelkkää jankkaamista.

      Poista
  4. Voi muru mikä ilo!

    Ja muistan nuo hetket, ja varsinkin sen viimeisen, "tää oli nyt sitten tässä", en tiennyt pitäiskö itkeä vai nauraa, tein molempia ja annoin ison rutistuksen, en tiennyt saiko niin tehdä mutta pakko oli. Takasin ei ole tarvinnut mennä mutta jokin rauha siitäkin tulee että tiedän että aina voin jos haluan.

    VastaaPoista
  5. Hienosti kirjoitettu ♥ Iloa ja kevyitä kesäpäivä siulle!

    VastaaPoista
  6. Ensimmäisiä askeleita samalle polulle ottavana ei voi sanoa muuta kuin <3
    Ihanaa kesää Laura!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kesää sinnekin! Onnea omalle polulle Mriik!

      Poista
  7. Mä palkkaisin sut heti! Juuri siksi ♡ :)

    VastaaPoista