19.5.2017

Parhaimpia on aamut

 19.5.2017



Huomenta!

Juuri kun pääsin keulimaan inspiraatiopuuskastani, kalenteri sakkaa eikä kirjoittajaa näy. Inspiraatiota kyllä olisi, tekstintynkiäkin, mutta aikaa: ei niinkään. Tajusin eilen puolihuomiossa kurkistaa kalenterista ensi viikkoa, huomasin että seitsenpäiväinen työviikko venyy kymmenen päivän putkeksi. Sellaista se on, säläarki; välillä täynnä, välillä tyhjää täynnä. Puoliso lensi keskiviikkona matkoille, asunto on loppuviikon yksin minun. Hyvä niin - enhän käy kotona kuin nukkumassa ja syömässä.

Pitkät työrupeamat asettavat aivoni survival moodiin: lataan iltaisin kahvinkeittimen aamua varten valmiiksi, henkaroin työpäivän vaatteet ovenkahvaan roikkumaan, jätän kynnet lakkaamatta. Pakastin on täynnä kasvispyöryköitä (joihin Nuorgam minut käännytti), ravintolisät tönöttävät sotilaallisessa rivissä tiskipöydällä (kuka niitä kaapista muistaa), kukkien kastelemisesta muistutus kalenterissa.

Kello herättää joka aamu kuudelta, aivan viimeistään seitsemältä. En valita, päivän ensimmäiset tunnit ovat suosikkejani. Muutama vuosi sitten homma oli päinvastoin masennuksen kääntäessä aamut päälaelleen; päivän ensimmäinen silmäys oli usein vaikein ja toivottomin. Muistan muodottoman raivon jota tunsin (silloin kun jaksoin tuntea ylipäätään yhtään mitään): aamujani et minulta vie! Hiljalleen aamujen epätoivo laimeni väsymykseen ja välinpitämättömyyteen, ja lopulta sain kun sainkin aamuni takaisin.

Isoisoisäni oli leipuri, joka heräsi töihin aina aamuyöstä. Kaipa se siis kulkee suvussa (puhun nyt aamuvirkkuilusta, en leipomistaidoista voi hyvä jumala), isäni kun on myös kaltaisemme aamuvirkku.

Tänään aamulla heräsin jo ennen kelloa (leipurin kellogeenit), ja katsahtaessani ikkunasta olin lentää selälleni: piha oli yön aikana puhjennut vihreäksi! Kuin joku olisi suihkuttanut pantonea maisemaan, yllätykseksi kaikille, kiitokseksi kärsivällisyydestä.





Laura






5 kommenttia :

  1. Otsikko <3 Ihanaa, että olet saanut aamusi takaisin.

    Mä mietin juuri eilen, että vielä muutama vuosi takaperin julistin, että aamupala on ihmisen parasta aikaa. Sitten tapahtui mitä tapahtui. Tällä viikolla on ollut taas tahmeaa päästä sängystä ylös, kun eka iso työprojekti pitkään aikaan peruuntui asiakkaan möhlimisen takia (toimeksianto saapui, ja kas, sehän oli norjaa suomen sijasta). Valvon ihan liian myöhään, koska ei ole mikään pakko nousta aamulla. Äh. Sanoisin, että masentaa, ellei se olisi vähän rankka verbi tässä kontekstissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto mitä skeidaa! Harmittaa sun puolesta todella. Ei muuta kun eteenpäin, aamu kerrallaan. Ja tahmaisuuskin onneksi hälvenee päivä päivältä, kun antaa rullata vaan. Halaus!

      Poista
    2. Kyllähän se tästä taas, vähitellen. Halaus sinne myös!

      Poista
  2. Ihana kirjoitus! Täällä ei suvussa ole leipureita, lähinnä yötyöläisiä, mutta onneksi itse olen aamuihminen (tästä "onneksi" ovat samaa mieltä ehkä vain muut aamuihmiset). Silloin saa aikaiseksi ja saa ikäänkuin varaslähdön päivään. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Just tämä: sitä huomaa ihan yllättäen, että puolet töistä on hoidettu jo aamukymmeneen mennessä. Parasta!

      Lämpöistä viikonloppua sinnekin!

      Poista