29.5.2017

Muisto taipuu kolmanteen persoonaan

 29.5.2017



Annan itselleni puoli tuntia aikaa kirjoittaa ennen kuin pesen tukkani ja lähden.

Mitä kuuluu?

Alkukesän tuttu tunneskaala: ilo vastaanottamisesta, suru irti päästämisestä.

Suru kätkeytyy usein hetkistä kauneimpiin. Se ei varjosta tai vie tilaa, mutta elää vuosienkin jälkeen osana jokaista siihen liittymätöntä hetkeä. Kuin ylimääräinen sormi tai silmä.

Hän/se voi tulla vastaan missä tahansa; kaupan ilmoitustaululla, radiossa, tuntemattoman tutussa äänenpainossa. Kulmakarvan kaaressa, kävelytyylissä. Auringon nousussa ja laskussa ja jokaisessa hetkessä niiden välillä.

Ennen hän/se käveli vastaan jokaisessa, sitten joka toisessa, pian joka kymmenennessä. Hiljalleen sadannessa, tuhannessa - enää vain silloin tällöin. Tänä kesänä yllättävän monta kertaa. Nostan käden puoleenväliin, nielen sanat viime hetkellä kun tuntemattomat kävelevät ohitse. Miten muistoa tervehditään?


Osia, haalenevia häivähdyksiä.





Laura






5 kommenttia :

  1. Hitto, niin totta, niin hienosti sanoitettu.

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on. Kauniisti puettu sanoiksi, kuten aina. Juuri tänään ajattelin samaa yhden nuoruuden kesän tuoksuista tultua nenääni ja vieden ajatukset menetettyihin asioihin. Onneksi tänään niiden mittasuhteet olivat kohtuulliset ja siitä olen onnellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä! Kun aika venyy, kohtuullisuus (yleensä) kasvaa. Niin tässäkin, uskomatonta kyllä.

      Poista
  3. tämäpä kumma ... oulussa olin kerran... ihana reissu... sitten iltapäivän piiskaavassa lumisateessa käveli just edesmennyt isoisä vastaan

    VastaaPoista