2.5.2017

Menolippu tulevaisuuteen

 2.5.2017



Olen kasvatustieteilijä. Tai ei, en ole kasvatustieteilijä. En sen syvimmässä (käsityöt, keskijakaus, kädenlämpimät kannanotot ja sivuainevalinnat) merkityksessä. Mutta se on pääaineeni. Tosin kaikki viime vuodet olen opiskellut ihan kaikkea muuta.

Mutta koska olen kasvatustietelijä, olen jälleen kerran istunut kandiseminaarissa. Kolmatta kertaa kahdeksan vuoden sisään. (Tämäkään ei varsinaisesti tue identifioitumistani kasvatustieteilijäksi, jotka tuppaavat usein valmistumaan tavoiteajassa - tai vielä parempaa - sitä ennen. Virkkaavat ja vetävät amfetamiinia, epäilen.)

Asia joka ponnahtaa koulutuskeskusteluissa esiin tasaisin, yhä tihenevin väliajoin (ja johon olen tähän asti suhtautunut puhtaan välinpitämättömästi): ohjelmointitaito. ICT-uskovaisten mukaan ainoa keino selvitä tulevaisuudesta on opettaa jo esikouluikäisille koodausta, kertoa miten ympärille rakennettu maailma toimii.

Kuuntelin viime perjantaina tulevaisuustutkija Ilkka Halavan luentoa siitä mitä odotettavissa on. Meidän lapsemme eivät tule ajamaan itse autojaan. Tylsät työt digitalisoituvat. Sodankäynti digitalisoituu. Viisipäiväisestä työviikosta siirrytään seitsenpäiväiseen viikonloppuun työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtyessä entisestään.

Totuus on tämä: emme osaa kuvitella miltä maailma näyttää edes kymmenen vuoden päästä. Tai ehkä Ilkka osaa, minä vain tyydyn pyörittelemään silmiäni. En tosin enää välinpitämättömyydestä, vaan puhtaasta hämmennyksestä. Kauhustakin.

Kaikki tämä nimittäin tarkoittaa vääjävästi sitä että olen jo myöhässä. 

Hengästyttää. Tulevaisuus taipuu joka ajatuksella tuntemattomammaksi.

Istun jälleen kerran seminaarissa. Tekoäly. Kyber sitä, kyber tätä, kybersota. Lähettelen kotiin epätoivon sävyttämiä passiivis-aggressiivisia kannanottoja: Koneet korvaavat minut! Tee jotain! Kotiin saavuttuani ilmoitan että ei auta; on opeteltava ohjelmoimaan. Palaveeraamme pastalautasen äärellä ja päätämme ryhtyä hommiin. (Vielä en tosin edes tiedä, mitä tämä homma edes on.)

Hello world!




Laura







6 kommenttia :

  1. Moro! :)

    Hengästyn tuollaisesta tulevaisuudesta?! Huh. Mietin. Katsoin. Ei. Se ei tule menemään kyllä ihan noinkaan. Ihmisiä on helppo uskotella.. tätä on vaikea kirjoittaa, helpompaa olisi kertoa :)! Ehkäpä tuo on Ilkan ja hänenlaistensa tulevaisuus. Tai, tuonsuuntainen tulevaisuus joskus. Jossainmäärin. Mutta, ei takuulla minun! Tai, kenenkään joka Haluaa jotain muuta! Inhimillisempää. Henkilökohtaisempaa. Lämpimämpää. Rakkaudellisempaa. Meidän tulevaisuus on sitä mitä ajattelemme, tunnemme, kannamme sydämmessä. Meillä on vapaus valita omat ajatuksemme. Jokainen saa valita ihan itse ♡

    Ps. Terkut sokkarin vaateosastolta. Kävelit ohitse muutaman kerran ;D Olisin huutanut heipat, mutta sulla oli luuri korvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei sentään pelkkiä robotteja! (Tästäkin kirjoitan kun ehdin.) Ilkka painotti sitä ettei kone voi koskaan korvata ihmistä tunneasioissa, kuten empatiassa. Eikä luovuudessa! Huh, pelastukseni.

      Ai! Hahhah, voi ei! Siellähän meikäläinen painoi otsa rypyssä menemään, oli ns. VÄHÄN tilanne päällä. Hah.

      Poista
  2. Arvaa kuka tekee just tän kurssin (https://www.class-central.com/mooc/442/edx-introduction-to-computer-science) ekaa tehtävää? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Sattumaako?

      Siis....tilannehan on nyt eskaloitunut. Osallistun tulevana lauantaina ohjelmointityöpajaan. Kiitos Emmi Nuorgamin.

      Apua.

      Poista
    2. Ooh, mäkin haluan työpajaan! Ja siis joo, sain just sunnuntaina loppuun nuo tän vuoden opintoni ja tiedän, että alalla olisi todella suotavaa osata lukea koodia, joten päätin kokeilla, riittäisikö aivo tän kurssin suorittamiseen. Se luultavasti lisäisi aika kivasti työllistymismahdollisuuksia.

      Poista
    3. Onnea opintojen paketoimisesta! Jee!

      Mun aivot punnitaan asian tiimoilta huomenna, jaiks.

      Poista