14.3.2017

Todellisuudella on hintalappu

14.3.2017



Palkkapäivänäni ostin ison kimpun kukkia ja elämäni kalleimmat housut. Nappasin kuvan ja mietin kuinka helpolta kaiken saakaan näyttämään; että päätin vain piipahtaa pikkuliikkeeseen, selasin hajamielisesti rekkejä, löysin jotain ihanaa joka sitten käärittiin silkkipaperiin sen enempää miettimättä. Heilutin ehkä ovelta huolettomat heipat ja kävelin kassi olalla kukkakauppaan. Ihan vaan koska voin ja olen sen arvoinen.

Todellisuudessa nukuin huonosti yön yli miettien, voinko todella ostaa kahdensadan euron housut. (Aamulla tulin tulokseen että kyllä voin, kerrankos sitä. Paino sanalla kerrankos.)

Olen miettinyt lähiaikoina paljon blogien tarinankerrontaa, todellisuutta ja sen esittämistä. Sitä todellisuutta jossa jokainen on oman elämänsä bosslady - tai toisin sanoen hyvätuloinen pääkaupunkiseutulainen.

Ystäväni kirjoittivat asiasta hyvin. Helmi kirjoitti. Emmi kirjoitti.

En puhu nyt pelkästään blogimaailmasta; sitä voidaan ehkä pitää jonkinlaisena lähtöpisteenä, ponnelautana, heijastuspintana. Lähtölaukauksena kauniimman kuvakulman etsimiselle. Kuin suuri kollektiivinen roolileikki, jossa kaikki tietävät ettei mikään nähty ole täysin totta, mutta ei se haittaa koska kaikkihan sen tietää.




Olen kasvanut lähiössä, jossa rikkailla oli rahaa ratsastaa. Me rakensimme maailmankuvaamme suurten parkkipaikkojen keskellä, mikrohampurilaisen maku kitalaessa. Naapuritalon ikkunoissa tanssivat iltaisin poliisin taskulampun kiilat, kerran joku onneton tippui viidennestä. Siinä talossa asui paras ystäväni.

Kaiken sen keskellä me olimme ihan onnellisia. Nykytiedon mukaan varmasti väärin kasvatettuja (niin kuin ehkä jokainen ennen äitiysblogeja syntynyt), mutta tolkun ihmisiä kumminkin.

Nyt teemme molemmat luovaa työtä, asumme keskustan kupeessa ja juomme silloin tällöin kalliit kahvit. Lähtöpisteemme on kuitenkin edelleen siellä missä tuntipalkka on paska, rappukäytävässä haisee tupakka ja kukat ostetaan tasan tarkkaan syntymäpäivinä. Sieltä käsin katsottuna arjen itsestäänselvyydet ovat kaikkea muuta kuin iholle sivelty öljy tai lennosta napattu taksi. Ja uskon että juuri tuo kaikki muu on lähempänä elettyä totuutta kuin yksikään kuudenkymmenen euron tuoksukynttilä.




Älkää ymmärtäkö minua väärin. Vihersmoothiet, silkkikylpytakit ja sunnuntaibrunssit ovat ihania. Minäkin haluaisin nukkua pelkässä pellavassa, pestä hiukseni luomuöljyillä ja ajaa viikonlopuiksi naapurikuntaan kylpemään! Haluan paljon asioita. Mökin! Paremman blenderin! Tehdä töitä silloin kun huvittaa, liu'uttaa aamusta tai illasta, karata Kööpenhaminaan ja nousta räntäsateessa taksin kyytiin. Kuitenkin todellisuudessa teen aamiaiseni viikonloppuisinkin itse, käytän taksia vain äärimmäisessä hädässä (räntäsadetta ei luokitella sellaiseksi) ja pesen tukkani Lidlin shampoolla. Eikä se ole mitään konseptoitavaa köyhäilyä, säästelyä tai kotoilua. Se on tavallista elämää.





Laura






42 kommenttia :

  1. Konseptoitavaa köyhäilyä! Mää rakastan sua.
    Ja siis hieno teksti. Ja helvetin tuoksukynttilät ja öljylötröt. Mitta on tullut täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti.

      Hieman tosiaan kummastuttaa lukea arjen säästövinkkejä kuten: kahdeksan euron vihersmoothien sijaan syö aamupalaksi banaani. MÄ ELÄN BANAANIARKEA JOKA PÄIVÄ.

      Poista
  2. Ihan helvetin hyvä teksti. Kiitos Laura, kiitos taas.

    VastaaPoista
  3. Ah! Sydän jätti lyönnin väliin ♡
    Nii... mä synnyin isoon sukuun, mutta kahtiajako meni tasan mun kohdalla köyhyysrajan tuollepuolen! Muistan viikot jolloin pelkkää puuroa ja mustaa pannukahvia (6 vee). Kahvi vei nälän. Olin onnellinen lapsi. Syntymäoptimisti. Olen kokemuksista rikas ja sielultani moniulotteisempi kuin nuo valmiiksi paketoidut elämät. Uskon asenteeseen. Uskon että kaikella on jossain jokin tarkoitus, vaikka se olisi kuinka kliseistä. Ei kaikki vain voi olla sattumaa. Mutta, se kuinka paljon omat valinnat kuitenkin voivat vaikuttaa ihan kaikkeen!

    Mä unelmoin joka päivä noista silkkipaperiin käärityistä asuista ja punaisista italialaisista korkokengistä :)! Ja, mä ostan ne.

    Kauneinta päivää Laura! ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on vaihteleva sekoitus sattumaa, ajoituksia ja asennetta, niin uskon. Ja kaikki painottuvat eri tilanteissa. Se on lohduttavaa, kun tietää että ihan kaikkeen ei pysty vaikuttamaan eikä tarttekaan!

      Ihanaa päivää Mia!

      Poista
  4. Niin totta. Aloin jo miettiä etten toisaalta kaipaakaan blogeihin tai someen ylipäätään arjen harmautta, mutta kyllä itse asiassa kaipaan. Siitä tulee samaistuttava ja lohdullinen olo, ettei onneen tarvitse rahaa ja että elämä koostuu kaikenlaisista asioista, ei pelkästään kalliista ja kivoista. Kiitos siis.

    PS. Molemmat linkit vie Helmin blogiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneudelle ja eksklusiiviselle estetiikalle on paikkansa, ehdottomasti. Ehkä se onkin se kuilu harmaana pidetyn normaalielon ja sikakalliiden luksuskynttilöiden välillä, jota haluaisin tehdä näkyvämmäksi. Sillä siihen kuiluun mahtuu kaikki siltä väliltä, meistä suurin osa luulen.

      Ah, kiitti kun kerroit, linkki korjattu! Ja kiitos kommentista!

      Poista
  5. Olen huomannut että itseäni on alkanut ärsyttää koko blogiskene. Kaikki yhteistyönä toteutetut "ah nämä ovat juuri nyt ihan mun lemppareita" -postaukset ja kymmenet kuvat blogin kirjoittajasta istumassa sängyllä/ikkunalaudalla/maassa.

    Mutta tiedostan, että se toisaalta johtuu omasta huonosta elämänvaiheestani (olen vielä hädintuskin optimistinen ja puhun tästä vaiheena). Haluaisin olla osa tätä joukkoa joka voi miettimättä ostaa päivittäin neljän euron latteja ja kukkakimppuja kotiin, mutta huomaan luisuvani yhä kauemmas tästä. Kuinka monesti olen jo alkanut muodostaa mielessäni kärkästä kommenttia johonkin postaukseen ja niellyt kuitenkin ärtymykseni, joka kuitenkin kumpuaa omasta huonosta olostani. Koska eihän se minulta ole pois jos jollakin on varaa elää sellaista elämää.

    Ehkä ongelma on siinä, että suosituimmat bloggaajat ovat hyvätuloisia, mutta nuorina naisina niin samaistuttavia. Ja vaikka blogit ovat siloteltu kuva kunkin bloggaajan elämästä (kyseessähän on kuitenkin tarkoin suunniteltu sisällöntuotanto), niin on se elämä varmasti ihan oikeastikin kovin erilaista kuin osa-aika-pätkätöissä kitkuttelevalla perusjampalla.

    En nyt tiedä mitä tällä kaikella halusin sanoa, ehkä sen että olen kanssasi samaa mieltä, ja ihanaa että täällä eletään ihan tavallista elämää (mitä sekään sitten oikeasti on?). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko aloittaa kevennyksellä: repesin jostain syystä ääneen nauramaan kohdalle ''kymmenet kuvat kirjoittajasta istumassa maassa''. Voisin kokeilla.

      Pisteet sulle siitä ettet ole lähtenyt julkaisemaan kärkkäitä kommentteja. Se on niin helppoa, kasvotta kun tekee. Ja se että tiedostat mistä tunne nousee, annan arvoa peiliin katsomiselle.

      Osa bloggaajista on todella hyvätuloisia, mutta totuutta vääristää ehkä myös se että moni kiinteä kulu (kosmetiikka, vaatteet, treenipaikan kuukausimaksu, mikä ikinä) katetaan yhteistöillä, josta vapautuneen rahan voi käyttää vaikka nyt sitten kuudenkympin kynttilään.

      Kiitos kun kommentoit, ja iso kumarrus tavallesi ajatella.

      Poista
    2. Siinä maassa/ikkunalaudalla istutaan tietysti hymyssä suin, vienosti alaviistoon katsoen luonnottoman suoraselkäisenä ja nilkat ja varpaat ojennettuina. Kylpytakkia lasketaan olalta niin, että solisluu näkyy. Näkisitte vittu mun istuma-asennon.

      Ja miksi hotellihuoneeseen pitää ostaa ruusukimppu? Ja kaikki huomaa, että jokaisessa sisustuskuvassa on se sama samperin orkidea taustalla! Ketään ei kiinnosta missä blogiportaalissa bloggaaja milloinkin sijaitsee, joten ilmoitusajankohdasta ei kannata järjestää sen suurempaa spektaakkelia! Ja jos "syvällisemmän" tekstin taso on luokkaa "tästä on tosi vaikea kirjoittaa, mutta mua on vaivannut jo pidemmän aikaa tällainen juttu henkilökohtaisessa elämässä, josta en halua sen enempää puhua, mutta tunsin olevani selityksen velkaa kuitenkin, koska täydellisen blogielämäni rivien välistä on saattanut paistaa alakuloisuus syystä josta en voi kertoa tarkemmin. Mutta hei, kerrankin tällaista henkilökohtaisempaa ja syvällisempää tekstiä, ihanaa kun olette kommentoineet ja siellä mun tukena, pus<3" niin jättäkää väliin.

      Kiitos Laura sielukkaista, rehellisistä teksteistä ja anteeksi tämä :'D

      Ps.mullakin on orkidea ja niitä tuoksukynttilöitä. Ei saakeli.








      Poista
  6. Hienosti kirjoitettu, tästä pitäisi puhua enemmänkin. Minä kotiäitinä jättäisin jotkut tapahtumat, kalliit kosmetiikkasarjat yms.väliin ilman yhteistöitä, eli.ne ovat tässä arjessa blogin tuomaa ylellisyyttä. Itse haluaisin istua aamulla niissä pellavalakanoissa ja näyttää täydellisen laitetulta herättyäni ja jostain putoaisi se teemukikin käteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ja joo, mäkin haluaisin herätä ruskettuneena ja hiukset kivasti laineilla. Totuus on toinen.

      Poista
  7. Inspiroit minua tarkastelemaan asioita vähän eri puolista. Kiitos kajahtaa siis myös blogin puolella.

    VastaaPoista
  8. Ihan helvetin jees !Oot asia muija :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää ravistelua todellisuuteen :) Itse ratsastin säännöllisesti vielä lapsena/varhaisnuoruudessa, mutta nykyisin hintojen pompattua kolminkertaisiksi lähinnä vain unissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Elina! Me ratsastettiin keppihevosilla, haha!

      Poista
  10. Tykkään niin tästä blogista. Mun (blogi)mitta on täynnä kaikkea superkaunista, en siksi aina jaksa avata omaa blogianikaan. Mutta tämän jaksan.

    VastaaPoista
  11. Hieno teksti! Ja kaunis tunnelma! Osaat pukea ajatuksesi niin osuvasti sanoiksi! Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Oon tainnut joskus aikaisemminkin kommentoida sulle tämän saman hyvin lyhyen ja ytimekkään kommentin. Mutta en osaa just nyt sanoa muuta kuin;

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on tosi kauniisti sanottu. Kiitos siis sulle!

      Poista
  13. Kiitos aidosta, oivaltavasta tekstistä! Olen myös ihmetellyt, miten kaikilla muilla näyttää, ainakin somen perusteella olevan täydellinen, valmis koti. Minun kodissani on kaikki kesken, jollain tasolla. Olohuoneen sohvapöydällä ei ole kynttiläasetelmaa eikä keittiössä hedelmäkoria. Ei täällä kyllä siistiäkään ole, koska silloin kun ihminen on väsynyt ja juuri (jälleen) sydämensäkin särkynyt, niin miksi kiinnostaisi mikään. Ei ainakaan hetkeen. Aina ei ole täydellistä. Ehkä siksi en pidä blogia. Kotini on silti ihana ja tänne on aina hyvä tulla.
    -Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, tämä oli ihanan aito ja kauniisti muotoiltu kommentti. Kiitos tästä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan (niin kuin täällä usein ollaan), en usko että kenenkään kotona on aina kynttilöitä ja kukkia ja savikulhoasetelmia. Ei minun kodissani ainakaan.

      Iloa kevääseesi, tsemppiä sydänsärkyyn.

      Poista
  14. Ihan todella hyvä teksti, kiitos tästä! :) Sulla on ihanan oivaltava tapa kirjoittaa, siks sait just yhden lukijan lisää. ;) Aurinkoista viikon alkua!

    VastaaPoista
  15. Paras blogikirjoitus aikoihin, ehkä koskaan. Tää meni jotenkin syvälle. Kiitos. :) Uusi lukija matkassa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos heidisusanna ihanasta kommentista ja tervetuloa mukaan!

      Poista