9.3.2017

Kuin tyttö

9.3.2017



En ottanut arkistoja mukaani kun Lilystä syksyllä läksin, mutta huomaan joidenkin vanhojen juttujen palailevan mieleen aina silloin tällöin. Näin kävi viimeksi eilen naistenpäivänä, kun muistelin kirjoittamaani tekstiä parin vuoden takaa. Luin sympatialla, ja tein pientä (okei, suurta) maneerien poishiontaa ennen kun toin tekstin tänne uudelle tontille. (Vanhoja tekstejään lukee aina vaaleanharmaiden myötähäpeälasien läpi. Aika usein perustellusti, tosin.)


(Teksti julkaistu alunperin toukokuussa 2015, Koff-kohun jälkimainingeissa.)


Minut otettiin ensimmäistä kertaa koko lukiomme historiassa mukaan poikien liikuntakurssille. Tyttöjen opettaja oli pitänyt poikien liikunnanopettajan kanssa pienen palaverin aiheesta ''L. Tähkävuori'' ja saanut suostuteltua poikien opettajan ottamaan tytön kurssilleen ensimmäistä kertaa uransa aikana. (Tämän asian maikka teki myös harvinaisen selväksi ensimmäisen tunnin alussa.)

Minä pukeuduin omassa, kaikuvassa pukuhuoneessani, muut viisitoista seinän toisella puolella. Viikosta toiseen pelasimme loppusyksyn pöllyävillä kentillä, minä ja muut; otimme kontaktia, taistelimme pallosta, annoimme kusisia keskityksiä. Opettajan ilme muuttui vähitellen puhtaasti yllättyneestä hiljaa hyväksyvään.

Kuntotestissä juoksimme neljän kilometrin lenkin järven ympäri. Juoksin kärkikahinoissa, kunnes viimeisen pitkän suoran aikana taakseni jäänyt supliikki jääkiekkoilija ohitti meidät kaverinsa skootterin kyydissä anteeksipyytelevä ilme kasvoillaan. Suhahti ohi ja pyysi: älä pliis kerro tästä.

En kertonut. Ei tarvinnut. Hän oli maalissa lopulta toisena, minä ehkä neljäntenä. Viimeisellä tunnilla kokoonnuimme koko porukka verkkareissamme kentän laidalle arvosanojen jakoon. Ysi, kymppi, ysi, ysi, kymppi. Skootteripoikakin sai kymppinsä, vaikka jokainen paikalla ollut tiesi ettei kovin ansaitusti. Sitten listan viimeinen nimi, kuulakärkikynällä myöhemmin lisätty. Opettaja tuijotti tiukasti listaa, nosti sitten eleettä katseensa: ''Eipä tässä ole mitään epäselvää - Tähkävuori, olet kymppisi ansainnut.''

Kiitin, nousin ja menin vaihtamaan kamat. Eipä siinä. Jälkikäteen tuli tyttöjen opettaja jännittyneenä kyselemään miten meni. Vastasin että ihan niin kuin pitikin. Pelasin kuin tyttö. Koska olen tyttö.





Laura 




6 kommenttia :

  1. Hei, kyselit aiemmin kirjasuosituksia! Ehkä oletkin jo lukenut Kunderan olemisen sietämättömän keveyden? Oma suosikkini, nyt ja aina, enkä ole löytänyt mitään vastaavaa. Viime aikoina luetuista kirjoista Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset ihastutti.

    LK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut noista kumpaakaan! Kiitos vinkeistä LK, kiva kun jätit kommentin!

      Poista
  2. Taas tuli tämä video mieleen:

    https://youtu.be/XjJQBjWYDTs

    On kyllä hyvä kysymys, mitä tarkoittaa olla kuin tyttö, kuin nainen, kuin mies, kuin poika... kuin kuka tahansa?

    .maikki

    VastaaPoista
  3. Hassua, mutta se ihan ensimmäinen kirjoitus oli mun mielestä parempi. Yleensä on aina. Maininnat istumisesta "ison kiven ympärillä" ja useat sanamuodot puhuttelivat siinä enemmän. Tai sitten muistan kirjoituksen vain niin elävästi ja jäin kaipaamaan tiettyjä kohtia. Jännä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän on hyvä että mielipiteitä on monia. Oman tekstin lukijana sitä silpoo armotta, joten kiitos.

      Ja mikä parasta: kiva että on jäänyt mieleen!

      Poista