5.2.2017

Kuulumisten kimppu

5.2.2017



Mistä kirjoittaa kuoleman jälkeen.

Kuinka palata aiheeseen (=elämä) sillä tavalla luonnekkaasti ilman, että tuntee outoa kuminaa siitä onko liian aikaista. Onko liian aikaista nauraa tai tanssia? Onko liian aikaista puhua arjesta joka jatkuu lupia kyselemättä. Päivät vaihtuvat vailla tilannetajua. Se on ehkä ihan hyvä.

Vastaus siis lienee että ei kai. Ei kai ole liian aikaista elää taas.

Puhutaan siis vaikka siitä mitä minulle tämän lisäksi kuuluu. Senhän te halusitte tietää.

(Päähenkilö kävelee lavalle, istuu tuolille ja alkaa luetella kuulumisiaan satunnaisessa järjestyksessä. Seuraa sekava monologi toisistaan irrallisia huomioita.)




Töitä. Kaikki vuosihoroskooppini kiinalaisia myöten lupailivat majesteettisia puhureita työasioihin. (Ja kolmiodraamoja.) Sanokaa mitä sanotte skooppiskeptikot (puhun nyt sinulle rakas puolisoni), mutta elettiin vuoden neljättä päivää kun sain kuulla saaneeni uuden pestin. Uudet työkuviot ovat posauttaneet kalenterin turvatyynymäisesti pullolleen, mutta en valita; saan yhdistää työssä kaikki intohimoni kirjoittamisesta kestävään muotiin. Elän siis elämässäni vihdoin sitä Sinkkuelämää-vaihetta jossa saan tehdä unelmieni työtä aamutakissa ikkunan ääressä, tukkani on kuohkea ympäri vuorokauden, enkä liho grammaakaan vaikka söisin pelkkää maapähkinävoita suoraan purkista. Sitähän se on, freelancerin vaatimaton arki, eikös?

(Todellisuudessa naamani on aamuisin toispuoleisen littana, ja ryhti käyränä katselen ikkunasta kun roska-auto kaataa hämärässä kuivajätettä myllyn jatkeeksi.)

Mutta töitä teen, ja niistä nautin.




Mitä muuta? Olen selaillut nettihuutokauppoja - plärännyt ja luonut itselleni tarpeita. Olen viikon sisään ostanut kaksi silkkitoppia ja puukengät, surua lantratakseni kai. En tiedä. Siivoan ja keräilen kun suren, tietäen tasan tarkkaan että vain toinen vaihtoehdoista on fiksu. (En sentään ole hankkinut vitriinillistä venäläisiä posliinikoiria tai huutanut itselleni kuudensadan euron muumikuppia.)

SKAM. Jep jep, kaikki puhuvat siitä. Ja koska kaikki niin tekevät, näin parhaaksi ottaa selvää mistä hype rakentuu. Nyt, kaikki tuotantokaudet nähneenä voin kertoa sen pähkinänkuoressa: sarja tavoittaa jotain jo kadotettua, vuosien alle jäänyttä. Se nostattaa pintaan teini-iän turvallisen mustavalkoisen tunneskaalan; kaikki on ihanan yksioikoista, asioilla on kiemuraiset mutta ilmeiset syy-seuraussuhteet. Lukukausi-kronologia, pitkät katseet, Ikean lakanat, kömpelöt suudelmat ja kömpelömmät ajoitukset. Sarja rakentuu kaikesta siitä mikä ajan saatossa huomaamatta hiutuu katki ja katoaa hiljalleen kerroksien alle. Vuodet tuovat mukanaan lisää suuntia, juuria, huomioonotettavia asioita ja ihmisiä, eikä elämä enää olekaan yksisuuntainen pikkukatu, vaan lähinnä Pariisin ydinkeskustan liikenneympyrään verrattava päänsekoittaja. Ja silloin sitä kaipaa: halvan viinin makua kitalaessa. Siksi SKAM.




Jose Gonzalez. Oh! Kuuntelin Josea välivuosina lukion jälkeen. Halusinhan olla sielukas ja vakavastiotettava, vähän folk. Eilen vaelsin kulttuuritalolle muistuttelemaan itseäni siitä romanttisesta sokeudesta jolla elämään suhtauduin noina vuosina. Kun kuulin että Gonzalez saapuu Suomeen yhdeksän vuoden tauon jälkeen, soitin kaksihenkisen faniklubimme toiselle jäsenelle ja ilmoitin että menemme paikalle. (Myöhemmin tosin sain katkeran puhelun, tulijoita kun olisi ollut muitakin - eikä siis pelkästään faniklubiimme vaan ilmeisimmin myös keikalle.) Sormet hiessä istuin eräänä elokuun aamuna klo. 8.59 äfvitosta pieteetillä painellen, ja kuin ihmeen kaupalla onnistuin nappaamaan paikat keskipermannolta. Menivät muutamissa minuuteissa.

Mutta siis keikka. Tai siis konsertti. Mieletöntä. Ja Jose Gonzalezin tukka. Inspiroiva musiikkitykitys ja laulajan jumalainen kiharapilvi saivat aikaan sen, että huomasin keikan loppuvaiheessa hahmottelevani päässäni runoa, jossa esiintyivät sanat Jumala, kihara ja sormi. En muista sanatarkasti, mutta se oli varmaan ihan hyvä runo. Keikka, se sen sijaan oli upea.


Upeasta tulikin mieleeni: La la land. Maailmassa ei ole tarpeeksi tällaisia elokuvia. Sanonkin vain: käykää katsomassa. Ohjaaja on nuori visionääri Damien Chazelle, tyyppi Whiplashinkin takana. (Mikäli ette ole nähneet Whiplashia, voitte samantien ilmoittaa töihin että olette huomisen poissa. Tehkää itsellenne palvelus, minun luvallani.)




Vietin jälleen viikonlopun Helsingissä. Vaikea suhteeni pääkaupunkiimme alkaa hiljalleen pehmentyä. Huomaan ihailevani vanhoja taloja, maalailevani itseäni pieniin keittiöihin ja kulmahuoneistoihin. Osaan kulkea jo suht kivuttomasti, mutta olen silti useimmiten täysin kujalla siitä missä kohtaa karttaa olen. Keväällä istuin auton kyydissä keskustassa ja annoin katseen levätä kauniissa kivitaloissa. Oh, tuossa minä voisin jopa nähdä asuvani! Tai tuossa! Ooh, ei mutta tuossakin on ihanan näköiset ikkunat, ja erkkerit! Hymyilytti. Se ei siis ole asennevamma! Vihdoinkin olen löytänyt Helsingistä alueen jolla voisin nähdä asuvani. Sitähän ne sanoivat, paikalliset: on vain löydettävä kaupungista oma paikkansa. Aloin kuumeisesti kuikuilla katujen nimiä. Missäs me nyt sit tarkalleen ottaen ollaan? Auto pysähtyi liikennevaloihin. Talon seinässä luki Bulevardi.





Laura








10 kommenttia :

  1. Näin juuri La la landin näytöksestä tulleena ja yleisestä onnellisuudesta höpsähtäneenä tuli lämmin ja pörröinen olo tekstistäsi. Kummasti sitä Helsinki avautuu, kun sille antaa mahdollisuuden. Kohta on kulunut vuosi, enkä enää eksy ihan niin paljoa. Helsingissä myös tuntuu ajan paino, mikä on yllättävän rauhoittava tunne. Koskelakin on hyvä paikka elää, kauniin Käpylän vieressä vähän rosoisempana ja vähemmän puutaloisena pikkusiskona. Eloni lähiöihmisenä on tainnut alkaa, hups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, olet täällä! Olen miettinyt sua.

      Uskon mitä sanot. Nyt kun alueet alkavat avautua turistillekin enemmän, tuntuu kuin koko kaupunki keriytyisi hiljalleen auki. Koskela kuulostaa hyvältä ja oikealta, joko siitä on vuosi kun muutit? Hullua.

      Poista
  2. Täällä toinen juuri La la landin eilen nähnyt, joka löysi jatkumon siihen tekstistäsi. Ihana Laura, ihana vuoroin hymyillä ja vuoroin nauraa.

    Helsingistä - olen itse ollut nyt pari vuotta pois melkein 15 pääkaupunkiseutuvuoden jälkeen. Heti muutettuani uskoin, että palaisin, mutta nyt en enää tiedä. Elämää on muuallakin, ja elämä siellä muualla voi olla paljon, paljon parempaa. Mutta Bulevardi on aika ihana, samoin Punavuori. Toistaiseksi tyydyn vierailuihin - sydän kertokoon myöhemmin tänä vuonna, mitä tapahtuu. Tai ehkä elämän realiteetit (esim. työpaikan saaminen) päättävät elinpaikan vielä puolestani - sitä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, laa laa landi. Ihana, piristävä, haikeutta herättävä spektaakkeli. Ja ne musiikit! Myönnän kuunnelleeni City of starsia varmasti sata kertaa menneellä viikolla. On se vaan ihana.

      Elämää todella on muualla - ja elämä on kyllä aika erilaista täällä muualla. Keskustelimme asiasta ystäväni kanssa, Tampereelta hänkin työn perässä etelään muuttanut. Kaikissa paikoissa on puolensa, mutta minunkin on vaikea ymmärtää Helsingin ylivertaisuutta keskusteluissa.

      Kiitos kun kommentoit sinä ihana! Jatketaan pohdintoja.

      Poista
  3. "kaikesta siitä mikä ajan saatossa huomaamatta hiutuu katki ja katoaa hiljalleen kerroksien alle" huhhuh.
    Mä odotin Lalalandia koko viime vuoden ja nyt kun se tuli ja kaikki massahehkutus alkoi en uskaltanutkaan mennä katsomaan, enkä vieläkään ole mennyt. Pelkään että petyn sittenkin. On ollut liian monta "keisarin uudet vaatteet" kokemusta viime aikoina. (Mutta siis TIETENKIN vielä joku päivä menen.)

    ps. SKAM!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvan alku on pöhlä, siitä en tykännyt. Mutta loppu on ihana ihana. Ja musat, niistä tykkäsin tosi paljon.

      Poista
  4. Tervetuloa Bulevardille vaan! :D Nimittäin asun tässä ihan keskellä sitä, ja tää asunto on vielä taidegalleria ☆☆☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää, kateus! Huh, mahtaa olla ihanaa. Sydän.

      Poista
    2. Heh, kutsun sut kahville kun oot hesassa seuraavan kerran! ;)))))

      Poista