9.2.2017

Case keramiikkakerho

9.2.2017

Kuva: Pinterest

 

 

Muistatteko kuinka syksyllä kerroin muuttavani koko elämäni, sanovani asioille enemmän kyllä? No en minäkään sanatarkasti muista mutta jotain sellaista uumoilen luvanneeni. Syksy kun on sellaista lupailemisen aikaa.

Ajattelin että elämä on liian lyhyt jahkailemiseen, ja ilmoittauduin viimein, vuosien pähkäilyn jälkeen keramiikkakurssille.

Kun pähkii jotain asiaa pitkään, sitä rakentaa itselleen odotuksia. Olin päättänyt pysyttäytyä yksinkertaisissa kipoissa ja kupeissa, sulavissa linjoissa ja harmonisissa sävyissä. Halusin tehdä kauniin eleettömiä kynttiläkippoja, pari lautasta, ehkä muutaman jälkiruokakulhon. Pinnailin Pinterestissä inspiraatioksi ihania japanilaisia astiastoja, aloin seurata keramiikkataiteilijoita Instagramissa.

Viikot vierivät, maanantaiset savitunnit seurasivat toisiaan. Muiden kurssilaisten koristellessa töitään, minä vaivasin yksinkertaisia kuppeja toistensa perään.

Alkukurssista tajusin homman olevan haastavampaa kuin odotin. Aloin hiljalleen haudata salaisia haaveitani piskuisesta keramiikkapajasta jossa dreijaisin vaivattoman näköisesti toinen toistaan kauniimpia kulhoja ja myisin niitä trenditietoisille kaupunkilaisille. Kurssin keskivaiheilla olin jo luopunut ajatuksesta luoda yhtikäs mitään sulavalinjaiseksi luokiteltavaakaan, saatika nyt mitään helvetin astiastoa. Vaivasin joka maanantai tuntikaupalla samaa savimöykkyä tietämättä mitä tehdä. Loppukurssista olin tiputtanut kaiken keramiikkaan viittaavankaan pois somevirrastani.



 Kuva: omaa tuotantoa


Töistäni tuli...no ihan hirveitä. Lopputuloksena kaapin perällä on kolme koiranruokakuppia muistuttavaa kippoa, liian pieni kukkaruukku, pari rumaa joulukoristetta ja kuvassakin näkyvä, täysin käyttötarkoitusta vailla syntynyt munareliefi (älkää kysykö).



Helmikuun alussa alkoi jatkokurssi. En ilmoittautunut.






Laura





29 kommenttia :

  1. (Nahka)Munareliefit sarjatuotantoon!

    VastaaPoista
  2. Ehkä perustan munareliefipajan, jossa vedän work shoppeja trenditietoisille kaupunkilaisihmisille!

    VastaaPoista
  3. Olenko outo, kun nuo kupit näyttävät minusta ihanilta? *Sydänsilmäemoji*

    VastaaPoista
  4. Hahah, ihana! Tärkeintä ei varmaan olekaan se lopputulos, vaan prosessi. Mun hiukset saattais nousta pystyyn, jos nyt saisin eteeni omat lapsena savikerhossa vääntämäni taideteokset...

    Hyväntahtoiset sympatianaurut täältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan: matka, ei määränpää! Kiitos ihanimmat kannustuksesta!

      Poista
  5. Ahahah, noi näyttää ihan mun ala-asteen savitöiltä! :D Tosin oon kyllä melko varma että jälki olis samanlaista tänäkin päivänä. Ja mähän oon vielä keraamikon tytär, mutta omena on pudonnut suhteellisen kauas puusta.

    VastaaPoista
  6. T-Ä-Y-D-E-L-L-I-N-E-N MUNARELIEFI!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Olen saanut paljon yhteydenottoja koskien reliefiä. Ehkä lahjoitan sen hyväntekeväisyys-huutokauppaan. Arvo: tuhansia.

      Poista
  7. Mää kuolen nauruun. Munareliefi. Aaaaaahahahahahaaaaaaa. Terveiset Helsingin Punavuoresta, oisit täällä kuule kuumaa kamaa.

    VastaaPoista
  8. Voi luaja... :D ihanat naurut! Kiitos ♡

    VastaaPoista
  9. Mä tykkään tosta turkoosista koirankupista. Munareliefin syntymän saatan varastaa romaanin nimeksi. Ennakkomyynti: tuhansia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos koskaan hankit lemmikin, tiedät mitä saat lahjaksi...

      Tämän sekä uusimman postaukseni innoittamana suunnittelen muna-aiheista sisustusblogia.

      Poista
  10. "no...ihan hirveitä".
    Ei muuta lisättävää.
    Paitsi että nauran yksin tyhjässä junan vaunussa kyyneleet poskilla.
    .m

    VastaaPoista
  11. Mua hihityttää kans, ääneen :)
    Huippupostaus!

    VastaaPoista
  12. I feel you... Osallistuin myös viime talvena keramiikkakurssille ja odotukset vs. realiteetti ei ihan omien taitojen kohdalla kohdanneet. Lisäksi kaikki kevään edes vähän onnistuneet työt menivät ihan pilalle lasitusvaiheessa, sillä niistä kaikista tuli vauvankakan värisiä. Ja mielestäni käytin paria eri lasitetta. Ja pahinta on etten ole kuitenkaan raaskinut heittää niitä roskiin vaikka se olisi ainut oikea paikka niille. Ehkä hautaan ne takapihalle ja annan tulevaisuuden arkeologeille ihmeteltävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhah! Joo siis tämä: mitä noille voi tehdä kun ei poiskaan raaski heittää? Takapihalle siis.

      Poista