8.1.2017

Mitä tuli luvattua

8.1.2017



Vuodenvaihde on ollut kohdallani erilainen kuin edeltäjänsä.

Kirjoitin jo aikaisemmin puhkikulutetuista ajatuskuluista irrottamisesta - kuinka vuosia aivoissa luupanneet mielipiteet kannattaa napata lennosta kiinni ja heittää mäkeen. Hyväksyä se ettei ole sama tyyppi kuin kolme vuotta sitten. Ei välttämättä sama kuin vielä kaksi kuukautta sitten. Miksi ihmeessä tukeutua vanhentuneisiin lausuntoihin, jotka eivät ole olleet totta edes syntyessään?

Aikaisempina vuodenvaihdoksina olen luvannut tehdä uusia asioita, toivonut silloinkin muuttuvani suuntaan tai toiseen. Kaava on kuitenkin ollut aina sama: olen unohtanut lupaukseni kuukaudessa, ja vuodenvaihteen aattona painokkaasti lausutut sanat ovat vanhentuneet vain viikoissa tunnistamattomaan muotoon. Ai tollastako mää lupasin? 

On helppoa luvata suuria samppanjalasi kädessä. Maalailla tähtikarttoja, maailmanympärysmatkoja, eheämpää minää ja rauhanomaista maailmaa. Nostaa maljaa ja uskoa että juhlapöydän ääressä lausutut lupaukset solahtavat sukkana arkikäytäntöön. Totta tosiaan: arki tulee aina. Puhelinlaskut, kasvissosekeitot, huoltajuusasiat ja saunavuorot. Yhtäkkiä sitä onkin ihan helvetisti kaikkea - ei tässä nyt ehdi mitään kiitollisuusharjoituksia askartelemaan.

Ja niin palaamme ajanlaskulliseen alkuun.

Tajusin ydinongelmani ihan vastikään: olen aina luvannut tulla enemmäksi. Rohkeammaksi, urheilullisemmaksi, suorasanaisemmaksi. Piirtänyt itselleni ääriviivat jotka täyttää, tajuamatta että peilistä tuijottaa nainen joka on jo lähtökohtaisesti liian täynnä kaikkea.

On tehtävä karsintaa. Mallailtava vanhoja mielikuvia ylleen yksi kerrallaan, laitettava huonosti istuvat surutta kiertoon. Tämän otin nurkkiini vastaan sanomatta, tuota olen hillonnut varmuuden vuoksi, tuosta en edes tiedä - jättikö joku sen tuohon vahingossa? Ja mistä ihmeestä tämä on tullut, kuka näin on sanonut? Vai olinko se minä? Apua, onko tämäkin vielä olemassa! Se ei kyllä koskaan sopinut minulle. 

Ihan sama mistä tulivat - jos eivät istu niin eivät istu.

Tänä vuonna lupasin olla enemmän sijaan vähemmän. Vähemmän katkera, suruja spekuloiva, epäoikeudenmukaisuudessa salaa marinoituva. Aion surutta kuoria pois vanhoja, kovettuneita kerroksia ja katsoa mitä kaiken sellaisuuden ja tuollaisuuden alta löytyy.

Ja joo: lupasin myös heittäytyä enemmän. Mutta on paljon helpompaa heittäytyä kun on tilaa mihin tippua.





Laura





8 kommenttia :

  1. Tuo kaikki on totta enemmän kuin mikään. Vähemmän on enemmän ♡
    Toivoisin kaikille tuollaisia oivalluksia!! :D :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on tapana tehdä vuodenvaihteessa tiliä kuluneesta vuodesta - mitä tuli tehtyä ja opittua, millaisia kokemuksia rikkaampi tai rikkinäisempi sitä on. Vuoden vaihduttua avaan edellisen vuoden vaihtuessa kirjoittamani kirjeen ja fiilistelen sen ajatuksia. Sitten kirjoitan ensi vuoteen, suljen kirjekuoren, unohdan pian mitä kirjoitin. Tänä vuonna laitoin mukaan lainauksen tuosta sun kuluneista ajatuksista irtipäästämisestä, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen halunnut tehdä tuon monesti. Nimenomaan jälkikäteen summaaminen järkevää, kouriintuntuvaa. Vitsit mikä arkisto vuosien saatossa kerääntyy - siitähän näkee oman kasvunsa kronologisesti! Ah!
      Ja kiitos, on kunnia olla osana vuottasi wry.

      Poista
  3. Minä tein tuon saman lupauksen jo toisena vuotena peräkkäin ja voin sanoa, että on kannattanut! Olen venytellyt niitä kuuluisia mukavuusrajojani niin monta vuotta, että nyt alkaa piisata. Voin ihan hyvin olla vaikka loppuelämäni tyytyväinen jo tähän, mitä olen saanut: perheen, ystäviä, koulutuksen ja työn.

    On vaan niin helvetin paljon kivempaa käpertyä sohvannurkkaan lueskelemaan kuin istua swahilinkielen alkeiskurssilla ja mennä spinningiin. :D

    -Savusuolaa, Janica

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nauroin. Ääneen.

      Terveisin, kerran spinningissä itkenyt. (Luulin kuolevani.)

      Poista
  4. Janica sanoi tismalleen sen mitä mullakin oli mielessä. Minä olen kanssa tehnyt tuota kaiken karsimista ja joka suuntaan venymisen ja vanumisen vähentämistä jo monta vuotta.

    Ja tullut onnellisemmaksi, vakaammaksi ja varmemmaksi koko ajan. Että kyllä se kannattaa.

    Mulla on kanssa sellainen vahva perustunne, että tällä, mitä mulla nyt on, jos tämä vain olisi ja pysyisi, säilyisin onnellisena koko loppuelämäni. En halua mitään tämän enempää.

    En halua olla mitään tämän enempää.

    VastaaPoista