17.1.2017

Mihin menet Laura?

17.1.2017



Hommahan on tämä: asiat ovat hyvin. Epäilyttävän hyvin. Niin hyvin että sitä pelkää eksyneensä toisten juhliin, nostelemaan onnenmaljoja rinnakkaistodellisuuteen. Hetkinen - eikö minun elämäni ollutkaan se keskiharmaa ja pirstaleinen, moneen kertaan kahtia taiteltu tapaus? Kuka toi samppanjan? Mistä nämä kukat tulivat?

Tämä kaikki, koko Missä olet Laura lähti alunperin siitä kun minulla oli paha olla. Kolme vuotta sitten kirjoitin, jotta eletyistä päivistäni olisi edes jotain todisteita - takeita siitä että olin ollut tänäänkin olemassa.

Tuntuu että tuosta kaikesta on valovuosia. Valovuosisatoja.

Vaikeista hetkistä on helpompaa kirjoittaa. Onni on niin pyöreää - siitä on hankalaa ottaa kiinni. On vaikeaa pukea sanoiksi sitä kun kaikki on kerrankin hyvin ja kohdillaan. Ehkä juuri se siitä tekeekin niin kinkkistä; kun kaikki on paikoillaan, ei enää ole kaikkialle levinneitä pirstaleita joilla piirtää. Onkin yhtäkkiä elämä joka pysyy toivottujen ääriviivojen sisällä. Elämä josta ei osannut haaveillakaan vielä muutama vuosi sitten. Silloin en haaveillut mistään.

Surussa ja katkeruudessa riittää kulmia joista ottaa kiinni ja kirjoittaa. Onnessa sitä vain on.

En kirjoita tähän nyt mitään motivaatioliibaa siitä että hyviä asioita tapahtuu hyville tyypeille. Kokemukseni mukaan niitä kaikista kurapaskaisimpia asioita tapahtuu myös niille kaikista kultaisimmille tapauksille.









Silloin kirjoitin vaikken pystynyt hengittämään. Nyt hengitän niin, että kirjoittaminen välillä jää.

Missä Laura nyt sitten on? Olen onnen pyöreällä pinnalla, opettelen elämään tämän uuden kuperuuden kanssa. Opettelen pikku hiljaa irrottamaan ajatuksesta, jonka mukaan kaikki kaatuu pian. Rakennan väliaikaishökkeleiden sijaan pysyviä rakenteita, tausta-ajatuksenani usko siihen, ettei ehkä tulekaan enää neljättä, viidettä, kuudetta tulvaa tai järistystä joka vie yhdessä yössä kaiken. En pidä katosta enää kaksin käsin kiinni - se pysyy (uskomatonta kyllä) itsestään ylhäällä. Tämä kaikki on hankalaa ihmiselle, joka on, ammattilaisia lainaten,  todennäköisyyksien vääristymä. Sanovat että ihmiselle ei anneta kannettavaksi kuin sen minkä hän jaksaa kantaa. Anteeksi vaan, mutta uskaltanen olla jyrkästi eri mieltä. Ihmiselle todellakin annetaan välillä ihan helvetisti liikaa taakkaa henkiseen Kånkeniin. Siksi meillä on terapeutit.

Moni teistä on tullut tänne surun perässä. Saadakseen kaikua sisällä tempovaan tyhjyyteen, laastareita avohaavoihin, todisteita siitä ettei seiso yksin. Olen miettinyt, mitä nyt. Mitä minä nyt teen - mitä me teemme? Saatteko täältä sen mitä olette tulleet hakemaan?

Mietin blogin jatkoa, sen tulevia tai tulemattomia suuntaviivoja.

Boksi on auki. Kertokaa minulle mitä haluaisitte lukea. Miksi olette täällä, mikä saa teidät palaamaan? Kauniisti tätä pyydän, vähän patistan, vaan en komenna. Vihaan komentelua.







Laura






48 kommenttia :

  1. Ihan mitä tahansa! Kunhan kirjoitat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Emmi! Ok: mitä tahansa. Kirjataan ylös. Kiitos!

      Poista
  2. Mä rakastan lukea ihan vaan sitä arkista elämää ja sun pohdintaa just siitä tiskikokeen tyhjentämisestä, kirpparilöydöistä, siivouspäivistä, ihanista koti-illoista ja juustonaksuista. Saat kaiken kuulostamaan arvokkaalta ja elämän just siltä, että kaikki pitää elää ja ottaa vastaan sellasena kun se tulee. Kun oot onnellinen, kirjoita siitä. Kun oot surullinen ja ymmälläsi, mistä ottaisit kiinni, kirjoita siitä. Uppoudun aina sun teksteihin täysin ja alan ymmärtämään omia ajatuksia ja omaa elämääkin paremmin. Tulee sellainen olo että, elämää tää vain on, ja kaikki siinä on ok ja kaikesta selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purskahdin itkuun tätä lukiessa. Kiitos. Selvä.

      Poista
    2. Tässä tiivistyy paljon sellaista, mitä minäkin olisin sanonut.

      Mutta lisäisin vielä, että kirjoittamisesta ja luomisesta lukisin mielelläni, mistä löytyy inspiraatio, siis tarinoista tarinoiden takana.

      Täytyy myös myöntää, että välillä on ikävä, kun kirjoitustahtisi on hieman hiipunut. Ehkä se on vain hyvä asia? En haluaisi, että pakolla väännät, koska yleensä kirjoituksistasi saa enemmän silloin, kun niissä on kirjoitettuna auki jokin naksahdus, pieni tai suuri, mutta kuitenkin jotain enemmän kuin vain uusin ostos. Mutta sellaistakin sekaan mahtuu, etenkin kun olet harkitseva kuluttaja.

      Eli siis jatka, jatka vaan, ja vie mihin suuntaan susta tuntuu ja haluat. Pysytään mukana sitten ketkä pysytään, ei tällaista blogia kai oikein voi pitää vain lukijaa ajatellen. Koska sitten varmaankin loppuisi into kokonaan.

      Olet joka tapauksessa ihana ja kiitosten arvoinen, bloggasit tai et.

      Poista
    3. Pax! Ihana Pax.

      Täytyy myöntää, että minullakin on ikävä teitä. Siis vaikka tahti on hiipunut, mietin lukijoita pal-jon. Te olette minulle äärimmäisen tärkeä, näkymätön tukiverkko. Sitä on vaikeaa kuvailla. Ajatus siitä että sadat ja tuhannet ihmiset ovat tulleet ja jääneet tänne, tekstien sekaan, on pakahduttava. Olen saanut vuosien saatossa niin paljon teiltä.

      Jatketaan. Kuikuillaan suunta, ja lähdetään sitten kohti jotain.

      Kiitos.

      Poista
  3. Hei ihana!!

    Ehkäpä kun sä kirjoitat, oli se sitten mitä tahansa.. .. täälläkin puolella valetaan silloin toivoa tulevasta ♡ älä mieti. Tuollaisia :) Kirjoita. Se on sun ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sinä! Toivon luominen, sitä tämä kaikki tavallinenkin on. Rakentamista niiden hetkien varalle, kun ei jaksa pysyä pystyssä.

      Kiitos. Ja kiitos Mia, kun aina jaksat kommentoida, ilostuttaa, piristyttää ja hymyilyttää. Se on sun juttusi se.

      Poista
    2. Kiitos murunen ♡
      Sulle on aina Ilo kommentoida! ☆☆☆

      Poista
  4. Sata sydäntä tähän! Ja kuten Emmi sanoi: mitä tahansa. Kaikki jutut luetaan innolla.

    (Mä huomasin muuten juuri yhtenä päivänä olevani aika pesunkestävä optimisti. En ole yhtään varma, onko niin ollut aina, mutta nyt on vaikea olla uskomatta, että kaikki järjestyy, kun vertaa omaa olotilaansa parin vuoden takaiseen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämiä sataa, sydänsade!

      Kun makaa mudassa niin että kuivuu kiinni, on lähes mahdoton uskoa selviytyvänsä. Mutta kun viimeinenkin raaja on irronnut ja huomaa juoksevansa, sitä uskoo pystyvänsä mihin tahansa. Ja pystyykin, ainakin MELKEIN mihin tahansa.

      Poista
  5. Mä myönnän tulleeni blogiisi surun perässä - vaistosin samanoloista tyhjyydessä vaellusta sinussa ja kirjoituksissasi kuin mitä siinä vaiheessa en ehkä vielä edes ymmärtänyt itsessänikin olleen. Koin saavani kirjoituksistasi hurjasti vertaistukea omassakin sydämessäni pesineeseen surumielisyyteen. Sittemmin kun oma elämä on alkanut kantaa (onneksi on terapeutit!), olen tullut blogiisi lukemaan arkisista asioista, joista olet aina kirjoittanut tarkkanäköisesti, lämmöllä. Tykkään lukea vaatekokeiluistasi, kirjoittamisesta, sisustuslöydöistäsi, jokapäiväiseen elämään liittyvistä havainnoistasi.

    Olen itse painiskellut samanoloisten ajatusten äärellä: mistä kirjoittaa, kiinnostua tai puhuakaan, kun maailma ei ole palasina? Itselleni on tehnyt hyvää määritellä itseä uudelleen, opetella olemaan tietoisesti eri tavalla. Suru en ole minä, en tarvitse tyhjyyttä ollakseni minä. Pusken tietoisesti muualle valloittamaan tuntemuksia, joita minun ei enää tarvitse tulkita melankolian avulla. Ei se helppoa ole, koska "osaan" paremmin olla surullinen, olen tottunut peilaamaan maailmaa tyhjyyden kautta. Joudun luopumaan edellisistä tavoista ja keinoista olla minä, ja se on pirun haastavaa. Ja sanon rehellisesti: olen ihan paska kirjoittaja, kun minua ei ahdista! En osaa kirjoittaa mistään, ja tunteiden sanoiksi pukeminen on väkinäistä ja päälleliimattua. Yritän olla itselleni armollinen, koska paljon menee uusiksi, kun joutuu etsimään uusia, itselle aiemmin tuntemattomaksi jääneitä tulkkauskeinoja.

    No niin, jottei mene kamalan pitkäksi... todettakoon, että mä luen sun juttuja niin kauan kuin jaksat niitä kirjoittaa. Kirjoita itseäsi inspiroivista tai koskettavista asioista, arkisista kohtaamisista, vaatteista, lasikipoista, maalle kaipuusta, mistä milloinkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia! Tämä! Jokainen sana tässä. Tunnistan itseni jokaisesta lauseesta. Mihin peilata jossei tyhjyyteen, mistä kirjoittaa jossei pintaan tulleista railoista? Ehyestä minästäkö? Joo just.

      Tiedän siis mistä puhut. Helppo elämä = vaikea kirjoittaa. Vaikea elämä = helppo kirjoittaa. On sitä ihmisellä ongelmia.

      Kiitos tästä, kiitos kaikista kommenteista joita olet näinä vuosina naputellut. Niissä on aina ajatusta, pala sielua. Kiitos.

      Poista
  6. Laura, me ollaan täällä siksi, koska sä olet koko Suomen blogiskenen taidokkain kirjoittaja. Ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että oletko onnellinen tai onneton, vaikka tiedän kyllä, että onnettomana on paljon helpompi kirjoittaa jotain säväyttävää. Tarinoita, niitä kannattaa kertoa ja sinä, Laura, osaat tarinnankerronnan erittäin jalon taidon. Äläkä ikinä lopeta, koska mä antaisin mitä vaan, jos mulla olisi edes puolet sun kyvyistä!

    VastaaPoista
  7. Kaikkea. Ihan mitä vaan. Sanoinko, että kaikkea?

    Ihan samaa mieltä, kun niin moni muu täällä. Olet taitavin tunteiden sanoittaja, oli ne tunteet sitten mitä tahansa. Jatkat. Kirjoita vaikka nakkisopasta, mutta jatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi! Kiitos. Mää jatkan. Kirjoitetaan ylös: nakkisoppa.

      Poista
  8. Yllä olevaan kommenttiisi: kiitos, että jatkat.

    Vaikeat kokemuksesi ovat tehneet sinusta ihmisen, jonka kirjoituksia haluan lukea oli elämäntilanteesi mikä tahansa.

    On ihana kuulla, että olet onnellinen. Älä pelkää näyttää sitä - meille lukijoillekaan. Se ei ole keneltäkään pois.

    Minulla ei ole muuta toivetta, kuin että kirjoitat siitä, mitä milloinkin mieleesi juolahtaa ja mikä eloasi ja oloasi ravistelee (vaikka se olisi tähtipölyllä kuorrutettu vaaleanpunainen hattara). Ihan arkisiakin juttuja on kiva lukea tai mielipiteitäsi / näkökulmiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aada.

      Suruhommiin jää niin helposti kiinni, ettei onnesta enää osaa kirjoittaa. Ei ainakaan yhtä tarkkanäköisesti. Se on jännä ilmiö.

      Kiva kuulla että elot ja olot kiinnostaa tavallisuudessaankin. Aloitetaan niistä.

      Poista
  9. Syötteet on keksitty sitä varten, ettei lukijan tarvitse päivystää, julkaisevatko ihmiset usein vai harvoin. Bloggaaja on ystävä, josta kuuluu joskus useammin ja joskus harvemmin, niin kuin kenestä tahansa ystävästä - suhde vaan on vähän yksipuolisempi. Mistä haluaisit kirjoittaa? Mistä haluaisit keskustella meidän kanssa, mitä jakaa? Jos ja kun ei ole mikään pakko.

    Luen, koska koen tuntevani susta (sen pienen, julkisen) palasen ja olen utelias tietämään, missä menet ja mitä asioista ajattelet. Edeltävistä kommenteista päätellen en ole yksin. Joitakin blogeja luen siksi, että pidän niiden aihepiiriä kiinnostavana ja/tai niiden välittämää tietoa hyödyllisenä; jos onni ei riitä aiheeksi niin onhan sitä kuitenkin elämässä kaikenlaista. Ootko juossut viime aikoina? Vihertääkö peukalot? Kutsuuko Kainuu? (Oliko se Kainuu? Luulin muistavani ja sitten tulikin kauhea epäily. Maantuntemus heikko 4.)

    Ei oteta tästä nyt mitään painetta, tunnettua pirkanmaalaista ajattelijaa mukaillakseni. Puss och kram!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, olipa kauniisti tiivistetty. Just noin mäkin näen hyvän blogisuhteen - kaikki saavat jotain, tarpeensa mukaan, omaan tahtiinsa.

      Mistäkö haluaisin kirjoittaa? Hyvä kysymys. Pienistä asioista, hetkistä. Niistä nyt ainakin. Ja nimenomaan Kainuusta - oh, sinne kun pääsisi.

      Sata pusua, ihanaa että olet täällä.

      Poista
  10. Mä olen niin uusi lukija etten ole tullut alkuperäisen blogin tarkoituksen vuoksi. vaan sujuvan kirjoitustyylin josta todella pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta! Kiva kuulla teistä uusistakin! Kiva kun olet täällä Ansku.

      Poista
  11. Moi Laura!

    Laitoin sinulle juuri sähköpostia, sitä hurahti aika pitkästi, hupsista...

    -seglen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ihanaa että kirjoitit, vastaan sulle pian!

      Poista
  12. Sitähän sanotaan, että komedia on lajeista vaikein. Surusta tai vihasta on helppo kirjoittaa, mutta onni - niin vaikeaa!

    Mutta tärkein: kirjoitit sitten onnesta, arjesta tai suruista, juttujasi on ihana lukea. Olen ihaillut sun taitoa tehdä tarkkoja havaintoja pienistä, arkisista asioista. Sulla on niin vahva oma ääni, ettei oikein väliksikään, mistä kirjoitat! Sait melkein jopa haaveilemaan muutosta Tampereelle. Se on stadilaiselta paljon sanottu se!

    On hienoa, että blogissasi näkyy elämä - joskus on surullinen, joskus iloinen, joskus kirjoittaa koko ajan ja joskus ei pitkään aikaan mitään. Mutta olisi kiva kuulla, mitä sinne kuuluu, onnen lisäksi tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reetta! Tiedätkö mikä on hauskaa? Oma ääni - lähinnä se ettei sitä itse kuule tai näe. Vain toiset (lukijat) näkevät sen, itse olen sille täysin sokea. Siis kiitos tästä kommentista, siitä on paljon iloa kirjoittamisen näkökulmasta!

      TAMPERE ON IHANA. Siitä haluaisinkin kirjoittaa lisää, kuvatakin. Mutta mukavuus (sormet jäätyy pakkasessa) on saanut minut jättämään kameran kotiin koko talveksi. Keväällä aion hankkia pyörän ja kuvata teille tätä kaupunkia. Voitaisiinkin tehdä yhdessä Tampere-larppi!

      Mitä tänne kuuluu. Siitä aloitan, siitä. Kiitos.

      Poista
    2. Tampere-larppi. Loistava idea! Ehkä täytyy käydä siellä, pian, ostaa vaan spontaanisti junaliput.

      Poista
    3. Suosittelen lämpimästi. Tähän kaupunkiin piipahtaminen on just sellaista spontaania hommaa. Kylä on kaikille aina avoin, siitä tässä paikassa eniten tykkään.

      Poista
  13. Mä en kestä miten ihanasti tuolla yllä sanottiin että kirjoitat niin että saat kaiken kuulostamaan arvokkaalta. Ja niinhän se on, sulla on niin läpileikkaava tapa ja taito katsoa maailmaa, ja lahja kertoa mitä näet.
    Ja, mulle tuli tästä ystäväni tekstistä jotenkin sinä, tai ainakin näihin pohdintoihin liittyvä maisema/tunne, mieleen:

    http://hotellihertta.blogspot.fi/2017/01/niagara-ja-kynnet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin kauniisti sanottu. Pysäytti.

      Ja kuinka vahvaa kuvailua tuossa Hotelli Hertan tekstissä, ooh.

      Poista
  14. Komppaan kaikkia edellä kommentoineita! Tämä on ehdottomasti toinen lempiblogeistani juuri sun erityisen, kauniin ja pieniä kauniita asioita tutkivan kirjoitustyylin takia. Saat omien murheideni keskellä uskomaan, että vielä tulee valoisa uusi päivä ja nyt voi vaan juoda teetä, jos siltä tuntuu. Siksi toivon vaan, että jatkat, mistä sitten ikinä kirjoitatkin. Kunhan et vaihda kokonaan muovisiin yhteistyöpostauksiin ja kiiltokuvaelämään.

    Tamperelaisena olis hauska lukea myös Mansester-juttuja!

    Kiitos kun kirjoitat, se on auttanut viimeaikoina paljon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aidosti todella onnellinen kun kerrotte tämän. Että teksteistä todella kumpuaa toivoa (tai mitä tahansa) sinne. Se on nimittäin kaiken tämän ydin, järki ja syy.

      Kiitos allaS, kiva että olet just täällä.

      Poista
  15. Kaikki tärkein ja oleellisin on jo sanottu aikaisemmissa kommenteissa. Minäkin toivon, että kirjoitat siitä mikä luontevalta tuntuu, surusta. ilosta tai niiden välimaastosta. Me täällä haluamme lukea kaiken aina nakkikeitosta maailmantuskaan, koska sinulla on taito kirjoittaa niistä ajatuksia herättävällä tavalla, joka lämmittää sielua vielä kauan lukemisen jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nakkikeitosta maailmantuskaan on lyhyt matka. Pompitaan sillä tiellä.

      Kiitos kun kerroit.

      Poista
  16. Mun piti kommentoida jo aiemmin, mutta koska somelaiskuus, tulinkin tänne vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olen myös edellisten kommentoijien linjoilla. Kirjoita just siitä mistä haluat kirjoittaa, itse aina odotan erityisesti sanavalintojasi ja kirjoitustesi rytmejä, sillä ne ovat harvinaisen hyviä.

    Oon ollut vähän laiska surffailemaan pois Lilystä, mutta yritän muuttaa tapani, tuntuu nimittäin että olen jo ihan myöhässä aina kun luen useamman postauksen kerralla. Mutta toisaalta se on kivaakin, kun on enemmän luettavaa kerralla. :) Täällä ollaan kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räyhis! Jee!

      Todellakin: parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kiva että surffailet tänne koti-Lilystä - tunnistan itseni laiskuudesta. Kun kirjoitin portaalilla, ei sitä tullut niin paljon luettua muualla. Mää ymmärrän.

      Kiitos että oot, ihanaa että oot!

      Poista
  17. Yhdyn moniin aiempiin kommentteihin. Kirjoita just kaikesta vaan: arjesta ja surusta ja onnesta ja juhlasta. oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Saara, sinäkin. Kiitos ihana, näin teen!

      Poista
  18. Kuha kirjotat! Mä luen aina. Joskus unohdan lähteä Lilystä, mutta sitten voikin jo melkein kahvit kiehauttaa siitä ilosta, että on useampi teksti kerralla nautittavaksi.

    Mutta hei, yllä mainittiin Tampere. Kirjoita joskus vaikka Tampereesta, ruoki toisten koti-ikävää!

    Suurin virtuaalisin halauksin
    Sanna (ent. Looking for Mr Darcy, nyk. jotain ihan muuta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, Sanna! Oon miettinyt sua lähiaikoina! Toivottavasti kaikki siellä hyvin. Pus.

      Ja siis kiitos, parasta että roikut vielä mukana!

      Poista
    2. On ihan oivallisesti, kiitos kysymästä! Möhötän just täällä keskellä muuttolaatikoita, joista en kanna yhtäkään, koska oon jumankauta paksuna. Hah! Mulla on uusi blogi Lilyssä, sen nimi on Ensitanssi, mutta sattuneesta syystä se on nyt temaattisesti aika yksipuolinen.

      Se piti vielä sanomani, että mainio kuvitus tässä - muistuttaa mua etäisesti James Potkukelkasta (vain aika paljon elegantimmin pukeutuneena).

      Pus!

      Poista
    3. MMMMITÄ!!!! Onnea onnea, ää kylmikset!

      Poista
  19. En muista miten tänne löysin, puolisen vuotta sitten, ehkä kaverini jakoi jonkun postauksesi somessa.
    Jäin seurailemaan, kun kaikki on niin ihanan elämän makuista. Historiaasi en juurikaan tunne, mutta tämänhetkinen tyylisi puri minuun näköjään kovasti, kun jäin tänne taustalle seurailemaan, samoin Instagramiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Heli, kiitos kun kommentoit! Aina kiva kuulla teistä uudemmistakin. Tervetuloa vielä näin henkilökohtaisestikin!

      Poista
  20. Hei, ei yllätä ketään, mutta...yhdyn kaikkiin aiempiin kommentteihin. Rakastan lukea tekstejäsi, sun kanssa saa itkeä, murehtia, pohtia, iloita, nauraa ja ....tanssia. Kirjoitustyylisi on niin mukaansa tempaava, tulee aina odotettua että mitähän se Laura seuraavaksi keksii. Tekstit on aina uusia, ei edellisten toisintoja ja mikä parasta... niissä on aina se jokin mukana.
    Terkuin, nurkkaruusu

    VastaaPoista
  21. Lahjakkaista laulajistahan sanotaan, että hän voisi laulaa vaikka puhelinluetteloa. Sä Laura voisit vaikka kirjoittaa puhelinluettelosta.

    Mä käyn täällä harvakseltaan, jotta voin kerralla ahnehtia useamman tekstin. Täältä löytyy aina jotain sellaista, mitä ei edes tajunnut tarvitsevansa. Mm. lohtua ja ymmärrystä. Ja tänne ei taatusti ole naama- luonne tai painorajaa.

    VastaaPoista