17.12.2016

Yleisön pyynnöstä: nahkelit 2

17.12.2016



Ja niin joulu joutui jo taas Manselaan - niin kuin myös nahkahousut.

Uskomatonta kyllä, solahtivat jalkaan kuin olisivat pukijalleen tehdyt. Huomionarvoisia seikkoja: pituus on juuri passeli, nahka pehmeää ja tukevan tuntuista, housut ovat Puolassa valmistetut ja mikä tärkeintä, niissä on kunnon taskut (niin kuin housuissa kuuluu olla). Rakastan pitää käsiä taskuissa. Tapani johti minut aikoinaan ongelmiin, sillä pelatessani jalkapalloa käsien roikottaminen collegehousujen taskuissa treenien ja pelien aikana oli ankarasti kielletty. Jos jäi kiinni kädet taskuissa maleksimisesta, pääsi punnertamaan. Rintalihakseni olivat tuohon aikaan ymmärrettävistäkin syistä melko tikissä.


 

Pari kyseenalaista asiaa: housut lemuavat vienosti mummohajuvedelle - sille samalle sekoitukselle miltä suurin osa kirpputorien mohair-villapaidoista haisee. Toiseksi, kuulostan hieman liikkuvalta sohvarahilta nahkan natistessa joka askeleella.

Muilta osin en voisi olla tyytyväisempi. Ei ollenkaan liian motoristit, vai mitä sanotte? Korkea vyötärö ja kapeat porkkanalahkeet tekevät housuista juuri sopivan sekoboltsit mutta kuitenkin skarpit. Kyllä, käytin juuri sekoboltsi-sanaa. Ja minulla on korkeavyötäröiset nahkahousut. Kohta varmaan varaan ajan otsapermanenttiin.


Natisemisiin!





Laura






16 kommenttia :

  1. Kansa kiittää! Jollain oudolla tavalla noi toimii. Sun päällä siis. Itse en voisi kuvitellakaan, vaikka työ vyötäröjuttu onkin eri kiva.

    Nyt mua rupes mietityttämään, miltä kuulostaa, jos istut nuo päällä sillä nahkaisella rahillasi ja liikahdat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalalle kiitos etten snäppää. Muuten saattaisin tehdä jonkinlaisen nahkaääni-snäpin. Nyt joudut turvautumaan mielikuvituksesi varaan. Kunnes seuraavan kerran näemme...

      Poista
  2. No mutta! Nuohan ovat aivan ihanat! Sait haaveilemaan uudelleen nahkahousuista. Jäi ne 500 euron Marimekot minultakin ostamatta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reettasein! Eihän nää mitkään Marimekot oo ei, mutta varsin hyvä viidentoista euron kompromissiratkaisu sanon ma.

      Poista
  3. Hyvät on!! Jännitti iha sun puolesta ;)
    Korkea vyötäröhän on ensivuonna taas kuumimmilaan! On se toki ollu nytkin, mutta noh, suomi ny tulee taas vähä jäljessä tältäkin osin!
    Sulla on noi tossut iha samat ku meikällä! 😊😊😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! No ny ollaan sitten aallonharjalla, hianoo!
      Tossut on ihan parhaat. Etsin pitkään sellaisia joissa kangas ei olisi ihan lörppö, ja nämä ovat kyllä olleet joka pennosen arvoiset!

      Poista
  4. Huh, noi on upeat. "Kuin olisivat pukijalleen tehdyt", kyllä. Toi sun vyötärö noissa. Kuuma. Sori, nyt lopetan kyllä. Mutta siis peukku näille!

    VastaaPoista
  5. On tyylikäs nainen hauskaa joulua sinulle ;)t.Jani-75

    VastaaPoista
  6. Hahhaa, 'Natisemisiin'. Päivän pelastus. Ja hyvänä kakkosena 'liikkuva sohvarahi'. Kertakaikkiaan. Kiitos tästä. Niin, eikä asussa mitään valittamista. Omat nahkelini ei onneksi natise. Vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin housuja viime viikolla, ja puolisoni sanoi: ''Kuulostat sohvalta!''

      Poista