30.12.2016

Sepalus kiinni ja menoks

 30.12.2016




Hyvää vuoden viimeistä perjantaita toverit. (Oli pakko tarkistaa viikonpäivä kalenterista.)

Havahduin eilen työkuplastani muiden leppoisaan välipäivätodellisuuteen. Kuin toisesta todellisuudesta revittynä katselin hölmistyneenä kuvia sohvaröykkiöistä, rätisevistä takoista ja yhdessä ruokailevista onnellisista. Välipäivät. Lapsena parhaat, aikuisena ihmeellistä pätkäsälää täynnä. Joulu kaikkoaa kohdallani kuin kuumeuni - muistan hatarasti missä olin ja kenen kanssa, mutta pienimmät elementit kuluvat kiihtyvää tahtia päivien mukana pois. Huomenna on vuoden viimeinen päivä, eikä meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia. (Paitsi yksi: ei yatzya.)

Arki huuhtoo meikäläistä toden teolla. Mieli selaa menneen vuoden sijaan jo seuraavaa. Mitä jo on, mitä ehkä voisi olla.

Töitähän minä olen ajatellut. Tehnyt ja ajatellut. Tulevia kuvioita, sitä mitä tekisin jos saisin ihan itse päättää. Pätkätyöläisen repaleinen mieli harvemmin ehtii pohtia mitä todella haluaisi tehdä - tekee vaan. Tottumuksesta, vuokranmaksun velvollisuudesta, unohtaen sen tosiasian, että energiansa ja taitonsa voisi käyttää jotenkin toisinkin, valjastaa intohimonsa jonkin tärkeän jatkeeksi.

Tämä vuosi meni pitkälti hengitystä tasaillessa, monilta osin totutulla kaavalla. Raivasin elämääni, jätin tietoisesti täyttämättä tyhjäksi jääneitä kohtia. Toissa vuonna etsin armoa, sitä edellisenä paikkaani maailmasta. Monena vuonna olen kulkenut syli ja silmät avoinna, kun taas tänä vuonna homma meni vähän kyyryssä juoksemiseksi. Tiedättekö sen tunteen, kun istutte pitkän päivän päätteeksi bussissa kädet täynnä kauppakasseja, hirvee pissahätä alavatsassa tykyttäen, avaimet jossain laukunpohjalla? Sitä istuu ja tuijottaa lasittunein silmin ulos pimeään toivoen ettei kukaan tuttu tulisi kotimatkalla vastaan. Että pääsisi vain nopeasti perille ja pissalle, sepalus auki sohvalle pötköttämään.

Minä pötköttelin tämän vuoden. Tein tarvittavan, en juuri enempää - farkun napit auki makailin ja mietin. (Ei tarvitse kiittää mielikuvasta, olkaa hyvät vaan.) Tänä aamuna astelin teatraalisesti olohuoneeseen kahvikuppeineni ja ilmoitin tulevan vuoden teemani. Ensi vuonna aion heittäytyä. Keskusteluihin, kirjoihin, uusiin haasteisiin ja hommiin. Mihin vaan. Aion lyöttäytyä jälleen yhteen luottoparini sattuman kanssa, katsoa mitä saamme aikaan.

Vedän jo takkia niskaan, alan olla valmis.
 





Laura







8 kommenttia :

  1. Hyvä Laura!

    Mullakin on jo mieli ensi vuodessa, välillä vähän liiankin tiukasti. Mutta tämä, tämän haluaisin edelleen muistaa: "Pätkätyöläisen repaleinen mieli harvemmin ehtii pohtia mitä todella haluaisi tehdä - tekee vaan. Tottumuksesta, vuokranmaksun velvollisuudesta, unohtaen sen tosiasian, että energiansa ja taitonsa voisi käyttää jotenkin toisinkin, valjastaa intohimonsa jonkin tärkeän jatkeeksi." (Ja juu, näitä pitäisi alkaa keräämään muistiin muuallekin kuin toisten blogien kommenttibokseihin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Hyvä me!

      Yritetään sumplia jossain nykyhetken ja lähitulevaisuuden turvallisessa välimaastossa. Myönnän kyllä itsekin eläväni usein joko jyrkästi menneessä tai kaukana tulevaisuudessa. Nykyhetki, se on vaikee.

      Poista
  2. ♡ Nyt on sitten oikea aika!! Sille heittäytymiselle ;))
    Mä tein sen vuonna 2010. 10-luku on universuminkielellä "uuden alku". Ja, sitä se sitten olikin! 2017 on kyllä huikee juttu ☆☆☆

    Ihanaa, valoisaa ja rikasta Uutta Vuotta sulle Laura ♡
    T. Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt se on! Katsotaan mitä tapahtuu.
      Kiitos Mia, kiitos kun olet mukana.

      Poista
  3. Mulla on viime päivät ollut olo että haluan vain ja ainoastaan piiloutua ja sun kauniit sanatkin sai aluksi sydämen hakkaamaan että niin just, noin pitäis, löydä tuo asenne, missä se on, apua, paniikki, mutta sitten tajusin että omassa tahdissa, sydämen rytmissä, kyllä se siitä. En tiedä kaipaanko heittäytymistä mutta monenmoista uskallusta silti. Ujostuttaa mutta uskoa on silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sullahan on takana vuosi täynnä heittäytymisiä - ei siis ihme jos sitä seuraa tällainen kausi. Iisisti vaan, omaan tahtiin.

      Poista
  4. Laura, tästä minä pidän. Itse tuijottelin välipäivät seiniä enkä tiedä miksen ole lukenut tätä aiemmin. Heräsin tähän vuoteen nyt, vedän takkia päälleni ja uskon olevani valmis huomiseen arkeen. Pötköttelin loman.
    Luen näitä tekstejä nykyään ääneen, harjoittelen pois diftongeista. Ovat kuulemma hyvinkäälaisellä aika tiukkaan tarttuneet: pätkätyÄläinen sieltä vielä tuli. Korjasin. Lupaan harjoitella enemmän.
    Vihreistä kuulista tulet edelleen aina mieleeni. Hämeenkadun mukulakivillä ajellessa pissahätä on kauhistus.
    Heittäytykäämme uuteen.

    VastaaPoista