10.12.2016

Karhunpojan hetki

 10.12.2016



Melkomoista. Saavuin Kuhmoon pieni kaktuksenalku kurkussa, ja ensimmäisen aamun sarastaessa hämäränä taloon, flunssa oli kietoutunut koko kehoon kiinni kuin ulkoavaruudesta lähetetty sieni.

Saavuimme torstaina, lähdemme takaisin huomenna. Koko tämän ajan olen maannut sängyssä tai sohvanmutkassa. Keittänyt teevettä kuudesti, tyhjentänyt astianpesukoneen kahdesti. Olen hiihdellyt kaksi päivää samoissa yökkäreissä jotka puin päälle kun torstai-iltana saavuimme. Käynyt välillä kohteliaisuudesta suihkussa, jättänyt alusvaatteet pukematta. Why bother.

Olin joskus juuri se ihminen, joka ihmetteli kovaan ääneen että miten ihmeessä kukaan voi käyttää vuorokaudestaan tunteja pelkkään Instagramin selailuun??! Nyt tiedän. Ensin sitä löytää sattumalta kuvavirrasta vanhan koulukaverin, sitä kautta tutuntutun vauvamahan, sitten inspiroituukin palkasnilkkaisista pariisittarista, monikerroksisista kinuskikakuista ja mahdottomilta näyttävistä jooga-asanoista. Selaa palmunnotkuisia matkakuvia ja voi jo nähdä itsensä ruskettuneena gasellina astelemassa italialaisen merenrantavillan aulassa huolettomasti puetussa silkkikaftaanissa. Sitten, sekunnin murto-osaksi laskee katseensa Mynthoneista turvonneeseen vatsaan, sängyn viereen tuotuun räkäpaperiämpäriin, tarttuu lähimpään huulirasvapuikkoon ja pyörittelee sillä läpi koko rupisen nenänalusen. Päättää palata gaselli-suunnitelmiin sitten kun aika on...otollisempi.





Laura








Ei kommentteja :

Lähetä kommentti