27.11.2016

Rakkaudesta (vahingossa)

27.11.2016

 


Ensimmäinen kokonainen viikonloppu yksin kotona sitten....tammikuun.

Useimmiten se olen minä joka pakkaa laukun, tuikkaa pusun poskelle ja palaa kotiin joskus sunnuntaina. Tällä kertaa lentokoneeseen nousi meistä toinen, ja minä jäin hiljaiseen asuntoon itsekseni tanssimaan, silminnähden onnellisena viikonlopun mittaisista treffeistä itseni kanssa.

Laitoin bilelistan soimaan ja kuurasin kylpyhuoneen lattiat, sytyttelin kämpän täyteen kynttilöitä, läträsin suihkussa ja keikistelin uusissa farkuissa. Haahuilin hajamielisesti ruokakauppaan, keräsin korin pohjalle kaikkea keskenään sopimatonta. Kun minä olen poissa, puolisoni saattaa pyöräyttää itselleen karitsankaretta viinikastikkeessa - kun hän on poissa, meikä lykkää kalapuikot uuniin ja syö ne irtokarkkien kanssa sohvalla.

En aio valehdella: rakastan yksinoloa. Rakastan sitä vähintään yhtä paljon kuin hyvää seuraa - joskus jopa sitäkin enemmän. Haaveilen hiljaisuuden retriitistä, korpimökistä Kainuussa - päiväkausista ilman yhtäkään yhteydenottoa. Yksin asuessani saatoin unohtua omiin oloihini päiviksi kirjoittamaan, maalaamaan, lukemaan ja syömään purkkipapuja.

(Mummoni osallistui kerran viikonlopun mittaiselle hiljaisuuden retriitille. Toisen päivän lounaalla hän tiputti vahingossa lautasensa ruokasalin lattialle ja kajautti vaistomaisesti ilmoille ai kauhee, anteeks! Muut retriittiläiset loivat hiljaisuuden rikkojaan paheksuvan katseen, ja tästä loukkaantuneena mummoni pakkasi tavaransa ja lähti. Että sellainen retriitti.)




Meni vuosia hyväksyä, että rakastan yksinoloa vähintään yhtä paljon kuin hyvää seuraa. Ajoittain jopa enemmän. Tovi sitten yritin selittää näkökantaani hiljattain sydämensä särkeneelle ystävälleni.

Minä nimittäin näen asian näin: rakkaus on tärkeintä. Se on liikkeellepaneva voima, ilmainen elementti jolla maailmasta voitaisiin poistaa paljon turhaa kuraa ja kipua. Ongelma vain on se, että ihmismielessä rakkauden mittasuhteet heittävät häränpyllyä yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun kylpyhuoneen kaappiin ilmestyy kaksi hammasharjaa. Rakastuneena sitä unohtaa vaalia omia rajojaan, alkaa pyörtämään päätöksiään, hioo kulmiaan helpommin hitsattaviksi. Ei muuttuu jooksi, ehkät eiksi, kaksi yhdeksi. Ja jos jotain sitten tapahtuu ja hitsaus pettää, jäljelle jää kaksi ääriviivatonta. Tämä ei ole pessimistin puhetta - se virheissä hartaasti haudutettua viisautta.

''Eli toista pitää rakastaa 100-prosenttisesti, mutta itseään pitää rakastaa 101-prosenttisesti'' ystäväni totesi hetken kuunneltuaan. En voisi asiaa paremmin tiivistää. Ystäväni ovat sekä valloittavia, valovoimaisia että äärimmäisen taitavia referoimaan.

Jaahas, pääsimme rakkauteen. Mikäs siinä. Toisaalta, mitäpä minä siitä tiedän. Mitä siitä kukaan ylipäätään tietää? Lopulta sekin on vain sana. Minulta on pyydetty tekstiä rakkaudesta, mutta en osaa lähestyä aihetta kovinkaan kohtisuorasti. Ehkä juuri siksi että se on punoutuneena kaikkialle, ja siitä syystä niin vaikeasti eriteltävissä. 

No niin. Koti on hiljainen ja puhdas, päivänvalo taipuu hämärän alle. Puolisoni heitti taannoin hullun idean: mitä jos minä kokkaisin joskus hänelle. Nauroin ensin, mutta kätkin nämä sanat ja tutkiskelin niitä sydämessäni. Tulin tulokseen: rakkaus on tekoja. Sisuunnuin. Ääriviivani eivät ehkä ole keittiöön piirrettyjä, mutta pitäähän sitä ihmisen yrittää. Siispä tänään aion tehdä jotain, mitä ihminen tekee rakkaudesta toista kohtaan: asettaa itsensä naurunalaiseksi.

Onneksi pakkasessa on vielä kalapuikkoja.

Ihanaa sunnuntaita!






Laura








12 kommenttia :

  1. No mutta mä sanon ihan kohtisuoraan että rakastan sun juttuja ja ruokakaupassa haahuilua ja kalapuikkoja. ja yksinoloa tietty mut sitä niin paljon että se on niinku kaks rakkautta.

    VastaaPoista
  2. Olet ottanut virheistäsi minua nuorempana opiksi. Ihailtavaa (meinasin kirjoittaa kadehtittavaa, mutta mitäpä sitä kadehtimaan, kaikilla meillä on polkumme). Yksinolo on luksusta, joka todella piirtää rajat näkyviin ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin: kaikilla meillä on polkumme. Onneksi on tullut tallailtua, välillä kuralätäköitä myöten. Oppiipahan.

      Kiitos sanoistasi Elina, ihanaa että olet täällä.

      Poista
  3. On ihanaa elää kaksin, mutta on myös ihanaa viettää aikaa yksin. Välillä tarvitsee hiljaisuutta ja tyhjiä huoneita. Rakkaudessa kasvetaan yhdessä ja erikseen. :)


    T: Kiti
    www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin

    P.S Oli mukava tavata tuossa taannoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiti! Moi, kiva kuulla susta!

      Kyllä - kasvaa rinnakkain, ei liiaksi kiinni. Aika tekee kyllä tehtävänsä niin hyvässä kuin pahassa.

      Ja oli todellakin kiva tavata! Ehkä vielä joskus uudestaan!

      Poista
  4. Hei Laura!

    "bodypump on huono vitsi" hahas, juuri näin! Toisinaan tympii, kun tuntuu, että tämä pumppipamppi on ainoaa oikeaa liikuntaa, ja minusta se on vain tylsää vetkutusta. Onneksi saa tehdä sitä mistä tykkää; kahvakuulailla, juosta ja kävellä! Kyllä sinä niin vain pienillä sanoilla levität hymynkareita (:

    Oikeastaan tulin sanomaan, että olen yllättynyt. Vuosien jälkeen olen löytänyt itsestäni sen piirteen, että on kiva olla yksin. Laitella omaa kotia, siirrellä sorvattuja kynttilänjalkoja pöydältä toiselle, lattialle ja takaisin kaappiin. Miettiä maalinsävyjä, istuksia ja kuunnella musiikkia. Miettiä, kenen mummon jäämistöstä makuuhuonettani nyt koristava, kirpputoilta löydetty täydellinen verho on - mitähän kaikkea verho on nähnyt. Ehkä se on pesty pulsaatorilla puhtaaksi ja kuivunut koivujen väliin ripustetulla pyykkinarulla. Joskus pelkäsin, ettei minussa olisikaan tätä piirrettä lainkaan, kuinka vaikea olisi elää, jos ei osaa olla yksin. Oloni on luottavaisempi ja kokonaisempi nyt, kun tähän piirteeseeni olen varovaisesti tutustellut. Ehkä, toivottavasti, osaan nyt entistä paremmin rakastaa ja olla rakastettavissakin. Kunpa vain oikeita ihmisiä ohjattaisiin tielleni (:

    Kiitos Laura!

    -seglen



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seglen! Mietin sinua juuri tässä yksi päivä. Ihanaa kuulla sinusta.

      Kommentissasi tiivistyy juuri se mitä mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi oppia. Olemaan kaipaamatta ketään itseään täydentämään. Tästä kirjoitan vielä joskus enemmän, mutta sanon nyt näin: ajattelen, että ihmisessä ei pitäisi lähtökohtaisesti olla toisen ihmisen kokoista kumisevaa kohtaa. Tässä maailmassa rakastutaan ja tehdään lapsia tyhjiöiden täytteiksi, vaikka todellisuudessa kukaan ei voi täyttää toisen tyhjyyttä.

      Huh, menipä se filosofiseksi.

      Elämä kuulostaa hyvältä, juuri oikealta sinulle. Toivon paljon hyvää energiaa, oikeita ihmisiä ja parantavaa aikaa. Rakastettava olet jo nyt, sen sanon. Pus!

      Poista
  5. Minusta se, että viihtyy yksin, on eri asia kuin se et osaa olla yksin. Mä olen luonteeltani tosi seurallinen ekstrovertti, ja tykkään ihmisseurasta keskimäärin enemmän kuin ylhäisestä yksinäisyydestä. Minusta se ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin et ei osaisi olla yksin/ sinkku tai olisi läheisriippuvainen. Vierastan myös ajatusta siitä että pitäisi olla yksin jotenkin täysi ja valmis, ennen kuin voi ryhtyä suhteeseen. Musta se on jotenkin surullinen ajatus, varsinkin, kun monilla on haavoja jotka rakkaussuhde voi parhaimmillaan parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja, tajuan täysin mitä haet takaa.

      Suhtautuminen yksinoloon on ehkä se mitä ajatuksillani peräänkuulutin; että onko se lähinnä sietämistä, ja onko yksinolo yhtä täyspainoista kuin seurassa oleminen. Ajattelen että sen kuuluisi olla - sillä lopulta olemme kuitenkin itsemme kanssa eniten kaikista, tulemme ja lähdemme yksin. Olipas se dramaattista, heh.

      Ja ei! Ei missään nimessä valmis; ei kai kukaan koskaan ole. Kunhan ei keskeneräisyyksiään korjaa muiden kustannuksella, tai tilkitse tyhjyyttä toisilla.

      Poista
  6. Asia, jota arvostan luultavasti eniten omassa parisuhteessani, on se, että puolisoni on ymmärtänyt yksinolon tarpeen minussa, kunnioittaa sitä ja (mikä parasta) usein omalla panoksellaan tekee sen viisihenkisessä perheessä ylipäänsä mahdolliseksi.

    En tiedä, kunpaa rakastan "enemmän", puolisoani vai yksinoloa, mutta puolisossani rakastan sitä, ettei hän pistä minua valitsemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hear hear! Sama juttu täällä.

      Sata sydäntä tähän.

      Poista