28.10.2016

Vain olennaisimmat

28.10.2016





Sitä voisi ajatella, että itsensä kuvaileminen olisi läpihuutojuttu naiselle, joka kirjoittaa päivät pitkät arjestaan ja ajatuksistaan. Väärin. Itsensä kuvaileminen on tehtävistä hankalin.

''Kerro ihan vaan muutamalla lauseella kuka olet ja mitä teet.''

Kuka olet. Muutamalla lauseella. Ok.

Kokeilkaapa. Kokeilkaa kirjoittaa ketä tai mitä olette suhteessa itseenne. (Okei nyt tää lähtee vähän life coach -raiteille, mut hei: ei sentään hengitysharjoituksia tai inspiraatiokarttoja.) Jos ympäriltä riisutaan kaikki valmiit vastaukset, yliviivataan vaihtoehdoista kaikki mikä syntyy vain suhteessa toisiin. Toisin sanoen tiputetaan listalta heti alkuun ne helpoimmat: sen-ja-sen vaimo, niin-ja-niin-monen äiti, näin-ja-näin monta vuotta elänyt sen-ja-sen alan ammattilainen. Paljon jää senkin jälkeen jäljelle, mutta kuka sellaista ehtii ajatella?

Kuka olet.
Kuka olet.
Kuka olet.

Omien ääriviivojen piirtäminen muille tuntuu samalta kuin yrittäisi ratkaista Rubikin kuutiota narikassa pilkun jälkeen. Kuin aloittaisi lauseita, joiden pisteeseen päästessä alkukirjain on ehtinyt jo vanhentua.

Kuinka paljon ihmisestä kätkeytyykin kiireessä helppojen vastausten taakse.






Sain tehtävänannoksi kirjoittaa 500 merkkiä itsestäni ja blogistani. Muutama hassu lause, ei paha. Eipä. Käytin kirjoittamiseen  k a k s i   t u n t i a. Samassa ajassa olisin kirjoittanut pitkät pätkät proosaa tai lyriikkaa, kolumninraakileen tai minkä tahansa tekstin jonka päähenkilönä operoi kuka tahansa paitsi minä. Mutta mitä sain aikaan? Sain tiristettyä yhteensä 44 sanaa - 359 merkkiä välilyönteineen. Siinäkin tuntui olevan liikaa, mutta annoin olla.


Kun aloitin täällä omalla tontillani, mietin pitkään miten kuvailisin itseni uudestaan. Sama esittelyteksti oli roikkunut sivupalkissa blogin alkuajoista asti, vaikka elämä on ehtinyt muokkaamaan kirjoittajaa jo moneen kertaan mennen tullen.

Siellä se nyt sitten on, Tähkävuoren päivitetympi versio. Sain viimein aikaiseksi, samalla kun naputtelin esittelyn itsestäni Lifieen. Niin! Uusi blogisivusto näki torstaina päivänvalon, ja sain kunnian olla osa tiimiä heti sen ensimetreistä alkaen. Homma jatkuu täällä meikäläisen tontilla samaan tapaan kuin tähänkin asti, ratkaisevana erona allekirjoittaneella on vain tästä lähin taustatukenaan tekninen tuki (KIITOS JEESUS), myynti ja iso kourallinen muita kirjoittajia.

Syksy on tuonut mukanaan paljon asioita - muokannut arjen rannikkoa jatkuvalla syötöllä, jokainen aalto on huuhtonut näköpiiriin uusia asioita, ajautuksia, mahdollisuuksia. Olen katsonut menoa vähän sivusta, odottanut veden vetäytymistä ja pinkonut noukkimaan mukaani vain sen mitä uskon todella tarvitsevani. Ihmismieli käy niin helposti ahneeksi.

Omalla sivullakin olen ollut jo pian kuukauden. Vastahan sitä kirjoiteltiin hyvästejä Välimeren rannassa, jännitettiin tätä tulevaa. Nyt tuntuu kuin olisin ollut täällä aina.






Laura








4 kommenttia :

  1. "Kuin aloittaisi lauseita, joiden pisteeseen päästessä alkukirjain on ehtinyt jo vanhentua."

    Laura, olen sanaton sen edessä, miten kauniisti kiedot sanat lauseiksi. Lyhyesti, mutta kaikenkattavasti, uudestaan ja uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh - menin ihan sanattomaksi näistä sanoista. Kiitos.

      Poista
  2. Tää on muuten ehkä maailman epäolennaisin kommentti, mitä tekstiin tulee. Sulla on hyvinkin mahdollisesti kuvauksellisimmat varpaat, jotka olen koskaan nähnyt. Ei sillä, että varpaita usein tuijottelisin. Mutta ajatuksia tulee ja menee, useimmiten on onni, että menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aahahahh! Tämä oli IHANA, kiitos Mae! Olen saanut kuulla varpaistani koko pienen ikäni, johtuen että ne on suhteelliset pitkät. Useampikin ihminen on sanonut että ne näyttää vähän hattivateilta. Mikä on kyllä ihan totta.

      Pus, kiitos ihanasta kommentista!

      Poista