13.10.2016

Roikkuuks mun korvasta ajatus?

13.10.2016





Sitä istuu alas ja haluaisi kertoa kaikkee.

Tiedättekö sen tunteen, kun kantaa aivoissaan niin paljon asiaa, että voi melkein nähdä pään yllä leijuvien ajatuksensäikeiden törmäävän toisiinsa? Lopputuloksena päälaen yläpuolella hiljaisena seuraava suuri muodoton kimppu, josta on lähes mahdotonta erotella yhtä erillistä ajatusta tai mielipidettä.

Paljon arkisia ajatuksia. Sellaisia joita yrittää suhteuttaa maailman tilaan ja sitä kautta ymmärtää omaa, etuoikeutettua pelipaikkaansa siinä.

Olen itkenyt iltauutisia katsellessani, ja seuraavassa hetkessä klikannut itseni ostoksille Hulluille päiville. Tuijottanut keltaisena kohisevaa taustaa ja ostanut helkkarin kalliin kaulahuivin. Miettinyt millä summalla saisin maksettua velkani niille, jotka eivät ole saaneet katettua aitiopaikkaa tästä maailmasta.

(Naurattaa. Aloin kirjoittamaan tätä tekstiä iloisena, mutta melankolia ja maailmantuska kutoutuvat lauseisiin huomaamatta. Pitäisi kirjoittaa blogin kuvaus uusia työkuvioita varten, ja kaiholla katselen muiden maalailua siitä kuinka oma blogi on ''hyvän olon ja latautumisen paikka''. Meikäläisen fontti taas on sellaista lyijynkevyttä. Täällä kaikki on aina kaksijakoista.)

Nyt ollaan tukevasti kiinni arjessa ja pienissä ajatuksissa. Kirjoittajana painin jatkuvasti sen ristiriidan kanssa, että haluaisin kirjoittaa suurista aiheista, hallita kokonaisuuksia, mutta todellisuudessa olen parhaimmillani pipetin kanssa. Erästä opettajaani lainaten: kirjoitan kaiken oleellisen muutamaan lauseeseen. Taito sekin. Jos esimerkiksi haluaa ammatti-twiittaajaksi. Salaa kuitenkin haaveilen rönsyilevästä tyylistä, sellaisesta tekstistä mihin voi painuen kaatua.

Kirjoittamisesta puheen ollen, luovan kirjoittamisen opinnot ovat nyt paketissa, todistus saapui postissa. Katselin elämäni parasta keskiarvoa, taittelin sen pöytälaatikkoon ja mietin että mitäs sitten. Vuosi oli opettava, turhauttava, ajoittain tosi rankka mutta loppupeleissä hyvin palkitseva. Voisin kirjoittaa opinnoista oman postauksensa, mikäli siellä on kiinnostuneita.

Eipä kai tässä sitten muuta. Asiaa on ihan yhtä paljon kuin alussakin, mutta sitähän kohtaamiset ajoittain ovat: päänsisäisen kaaoksen sanoittamista.





Laura









16 kommenttia :

  1. Joo, kerro kirjoittajaopinnoista! Hieno homma, onnittelut.

    Hyvän olon blogit ruukaa olla helkkarin tylsiä ja usein aika kaupallisia (eli kyseenalaistan kaiken, koska olen änkyrä; "kaupallinen yhteistyö" = vastuu on kuulijan korvassa). Mua kiinnostaa blogissa ihminen, ei se, millaisia leikkokukkia se on löytänyt uuden sisustushankintansa pariksi. Ei niin, että mulla olisi erityisesti jotain leikkokukkia tai sisustushankintoja vastaan. Ne vain yleensä liukuvat silmien ohitse koskettamatta aivoja sen kummemmin.

    Mutta mitä mää nyt sulle vänkään! Pidä toi. Tiputtele vaikka lause kerrallaan. Kokoat sitten aforismikirjaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, okei! Kiva kuulla että kiinnostaa. Ja kiitos kivoista sanoistasi.

      Mua kiinnostaa sekä kirjoittajana että lukijana oikeastaan kaikenlainen sisältö (yhteistöitä myöden) KUNHAN suhde on sopiva ja painotus muussa kuin ilmaiskamassa ja siinä missä juhlissa kukakin on tullut kuvatuksi.

      Oispa leikkokukkia.


      Poista
  2. Puit tämän jälleen kerran niin hyvin sanoiksi. Itse olen nyt monena aamuna herännyt siihen, että päässä surisee sata ajatusta yhtä aikaa - sekä englanniksi että suomeksi. Sitä kakofoniaa on ollut hiukka raskas kuunnella heti aamusta, mutta tänään se tuntuu vähän hellittäneen.

    Tiedän, että kun kohta lähden tästä kevyesti kaupungille leikkauttamaan tukkaani, kodittomuusongelma iskee taas päin kasvoja. Sitä miettii, miten valtaosa ihmisistä voi vain kävellä ohi halpavaateketjujen kassit heiluen, mutta onneksi näkee heitäkin, jotka pysähtyvät. En yleensä juuri perusta uskonnoista, mutta raskaasti pielessä olevien arvojensa (aborttikysymys) vastapainoksi katoliset tekevät kyllä paljon hyvääkin täällä.

    Ja hei, kerro ihmeessä lisää kirjoituskurssista. Minä olen ainakin utelias kuulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallonsisäinen kakofonia hiljenee yleensä mullakin itsekseen tai klassisesti listaamalla.
      Kreikassa sama juttu kodittomuuden ja kurjuuden kanssa. Mietin usein miten siihen arjessaan osasi suhtautua, ja osaisiko enää ilman, että järki menisi. Helppoa se on täältä huudella. Vaikeaa.

      Kiva kuulla että uteliaita on! Laitan luonnoksiin hautumaan.

      Poista
  3. Ooh. Siksi ootkin mielenkiintoinen kuin muut, koska mm. et ole arvattavissa, et kirjoita kiiltokuvia, lyijy on painavaa asiaa kevyistäkin aiheista, maailma on kaksijakoinen, ja siksi harvat osaavat siittä oikeasti kirjoittaa niin että hallitsevat kokonaisuuden! Sulla on sellainen kompassi, joka pyörähtää aina oikeaan suuntaan ♡
    Kuten aloitusjaksossa kerroit, blogisi muotoutuu ajan kuluessa, annat vain luvan niin tapahtua, ja kohta huomaat että tekstisi tippuu siihen kohtaan joka on tyhjänä ;)

    Ihanaa viikkoa, koska juuri nyt en edes tiedä mikä päivä on menossa :D ☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla tämä, kiitos Mia. Ajan kanssa, nimenomaan. Just nyt se tuntuu ihan oikealta, hyvältä.

      Ihanaa viikkoa sinne aurinkoon!

      Poista
  4. Onnea todistuksen saannista - hienoa!

    Mäkin olen haaveillut rönsyilevästä tyylistä, mutta turhaan. Mieli pakottaa karsimaan täyttöhötön, minkä vuoksi rakastan White & Strunk-kaksikon Elements of Stylea. Kun epäröin omaa kirjoittamistani, luen sivulta 23: "A sentence should contain no unnecessary words, a paragraph no unnecessary sentences, for the same reason that a drawing should have no unnecessary lines and a machine no unnecessary parts." Jos toimii, niin toimii, ja se riittää - tosin sinun tapauksessasi tuotos on riittävän lisäksi myös parasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan täydellinen lainaus. T ä y d e l l i n e n. Kiitos Tiiasein, sää olet niin ihana ja helkkarin kova kirjoittaja kans. Pus.

      Poista
  5. Itse toivoisin, että osaisin kirjottaa yhtä tiiviisti kuin sä :D nää tekstit on aina niin ihanan ytimekkäitä ja kaauniita ajatuksia. Oma tyylini sekä kirjottaessa että puhuessa on aina more is more, jollon sanoma väistämättä kärsii kaikista niistä selittävistä sanoista, jotka on vielä ihan pakko tunkea mukaan. Pelkään kai jotenkin, että mut ymmärretään väärin, jos tiivistän. Ehkä. Toisaalta, rönsyily tosiaan sopii myös luonteseeni enemmän ku hyvin.

    Tykkään tästä blogista ja sun tyylistä just siks, että siellä ei oo mitään ylimäärästä tai täytettä. Ne tekohenkevät ligestyle-blogit on vaan niin tylsiä ja harvemmin inspiroi tai jättää sellata fiilistä, että jokainen elämän askel on tärkeä. Perhebloggaajista tulee aina vaan mieleen se Siskonpedin sketsi, missä äiti kirjottaa seesteistä postausta ja välissä karjuu lapselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tästä, olipa kauniisti sanottu. Hyvä että kelpaa tämä taloudelliseksikin kuvattu tyylini, omimmalta tuntuva. On ilo kuulla se.

      Mutta tunnistan myös tuon more is more -puheen - teen sitä aina jännittäessäni. Hassua.

      Poista
  6. Hei, ihanaa tekstiä jälleen! Ilolla kuulisin lisää kirjoituskurssista, sen sisällöstä, kokoontumisesta, paikasta jossa se oli :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona! Kiva kuulla että kiinnostaa, palaan asiaan heti kun aika antaa periksi!

      Poista
  7. Tulin tänne heti hihkaisemaan eli on kiinnostuneita!! :) Kiva kuulla, millainen kurssi siellä on ollut ja mitä sisältöä se on sisältänyt ja miten tietenkin itse olet sen kokenut ja mitä oppinut. Meillä ei kyllä mitään hienoa todistusta saanut postissa...aika fiiniä ;) Ihanan oman tyylin olet löytänyt täällä omassa osoitteessa, huomaa että sulle on muodostunut sellainen oma pikku maailma tänne, just sun näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Siitä siis lisää tuonnempana.
      Ja kiitos, kiva kuulla. Mustakin täällä tuntuu ihan kodilta jo. Oma maailma!

      Poista