8.10.2016

Matkalla opitut

8.10.2016





Palasin eilen kotiin. Tajusimme matkakumppanini kanssa ettei meistä kumpikaan ollut tehnyt näin pitkää ulkomaanmatkaa vuosikymmeneen - tai koskaan.

Kaksitoista päivää, kaksi naista, neljä kaupunkia. Mitä opin?


- Pakkaa vähemmän kuin luulet tarvitsevasi. Pieni epävarmuus siitä riittääkö kaikkea varmasti (kyllä riittää) painaa lopulta paljon vähemmän kuin kaksi ylimääräistä neuletakkia, juhlamekko tai vaihtosandaalit. Olen vuosien matkailun myötä oppinut varsin minimalistiseksi pakkaajaksi, mutta silti rinkan pohjalle jää joka kerta pyörimään ne samat käyttämättä jääneet topit ja vaihtofarkut.


- Paikallisen kielen puhuminen on suuri plussa. Jossain mielen sopukoissani olin luullut unohtaneeni kreikan kielen, ja ajattelin korkeintaan tilaavani kahvit ja kaljat suoraan kirjoista opituilla fraaseilla. Vaan toisin kävi; ensimmäisen aamun sarastaessa jokin näkymätön tulppa äänihuulten ja aivojen välistä oli liuennut yön mukana mustalle tähtitaivaalle, ja puhuin reissussa lopulta enemmän kreikkaa kuin englantia. Mikä kaunis kieli, rakas äänteiden sekamelska.


- Snapchat - mitä helvettiä. Sain reissulla tutustua välillisesti tähän oudon koukuttavaan (!) mutta selittämätöntä raivoa (!!) herättävään appiin, johon meikäläistäkin on pyydetty liittymään lukuisia kertoja. Joudun nyt tuottamaan pettymyksen, mutta katsottuani ihmisten yksityiskohtaisia avautumisia treffikumppaneista, tylsistä töistä ja aamukahveista, täytynee skipata. Asioiden kertakäyttöisyys ja pyyhkiytyväksi tarkoitetut jutut eivät inspaa. Juoksuhiekkamainen sisältö vain lisää kiireen tuntua. Ei jatkoon.


- Uskalla olla yksin. Ikuisuusongelma jonka kanssa kamppailen aina ollessani pidemmän aikaa seurassa. Tarvitsen yksinoloa niin kuin ihminen tarvitsee vettä. Jotta pystyn toimimaan ihmismäisesti, minun on saatava olla yksin omissa ajatuksissani tasaisin väliajoin. Tunti silloin, tunti tuolloin. Ongelmana on, etten usein tajua asiaa tarpeeksi ajoissa, vaan muutun yhtäkkiä raskaasti hengittäväksi ihmishirviöksi jolla ei ole mielipiteitä saatika kiinnostusta jakaa niitä. Asia onneksi korjaantuu kun nappaa laukun olalle, kahvin mustana mukaan ja lupaa palata tunnin päästä.


- Kasvoille tarkoitettu aurinkorasva on todellakin eri tavaraa kuin vartalolle läästittävä versio. Tähän asti olen pitänyt sitä vain pienempään puteliin pullotettuna tuplahintaisena huijauksena. Jouduin pyörtämään mieleni heti kättelyssä, ja ystäväni suositusten saattelemana teinkin päivittäisen toiviomatkani matkatoverin kempparilaukulle. Vannon että ensi kesänä kylppärini kaapista löytyy Dermalogican oil free mattea. Ei tuki, ei kuki.




Lentämisestäkin minulla olisi paljon sanottavaa - ainahan siitä on - mutta se vaatinee ihan oman tekstinsä. Palaan varmasti vielä pieniin paloihin matkan varrelta, toivottavasti kiinnostaa. Haluan marinoida itseäni ja teitä meren ja helteen tuoksussa mahdollisimman pitkään.

Siihen asti, ihanaa viikonloppua toverit.




Laura







9 kommenttia :

  1. Olen niin iloinen, että Snapchat ei ole sunkaan juttusi! Kyllä en ymmärrä katoavaisuutta ja tarpeetonta asioiden kuvaamista. Jos haluaa tsättäillä, ei pitäisi tarvita ottaa kuvia. Kääriydynkin tästä mummovilttiini.

    ps. Jee, uusi blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärsky! Raato! Jee, ihanaa että olet täällä!

      Poista
  2. Olen meinannut kysyä puhutko kreikkaa, eikä tarvinnutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ja uskomatonta kyllä: olen myös opettanut sitä. Heh.

      Poista
  3. Mäkin tartun Snäppiin ja tähän: "Asioiden kertakäyttöisyys ja pyyhkiytyväksi tarkoitetut jutut eivät inspaa. Juoksuhiekkamainen sisältö vain lisää kiireen tuntua. Ei jatkoon." Koska kiitos, sanoitit sen, miksi minäkään en jaksa innostua, vaikka videoista tykkäänkin.

    Ja sanomattakin on selvää, että samat ovat aatokset myös yksinolosta.

    VastaaPoista
  4. Snäppi on kyllä hyvä esimerkki siitä kiireestä jota itse maalaamme ympärillemme huomaamattamme. Koukuttava mutta turha, ma sanon.

    Kiitos kommentista Sanni, kiva että olet täällä!

    VastaaPoista
  5. Todellakin olen samaa mieltä ettei snäppi olen sinun juttu. Sinulta kun on lupa odottaa enemmän kuin pelkkää juoksuhiekkaa, jotain koukuttavaa, kutkuttavaa ja ennen kaikkea ajateltavaa ja pysyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkuin, Nurkkaruusu

      Poista
    2. Sinä ihana. Kiittäen kumarran sanoistasi.

      Poista