10.10.2016

Eniten elossa

10.10.2016

 



Niin kauan kuin jaksan muistaa, on Aleksis Kiven päivä paljastanut syksyn terävimmän olemuksen.

Kymmenes kymmenettä näyttäytyy vuodesta toiseen samankaltaisena; keltaisena, koleana, kiilana kesän ja talven välissä. Ei koskaan helteisenä tai lumisena, aina vain keltaisena. Helposti ymmärrettävänä keskikohtana tarinassa, jonka alku (kesä) ja loppu (talvi) ovat kaikille yhtä suurta mysteeriä.

Kiven päivä on kuin oopperan vetonaula, jota kaikki tulevat katsomaan tietäen tarkalleen mitä saavat. Ei turhia yllätyksiä, ei odotuksista taittuvia pettymyksiä. Vain keltaisuutta ja hämäriksi venyneet aamut.

Tänä päivänä sen aina tajuaa. Viimeinenkin ohut odotus lämpimästä loppukäänteestä on kaikonnut kurkien mukana taivaanrantaan. Edessä on vain ensilumi ja sen mukana laskeutuva kuukausien hiljaisuus.

Paras aika kirjoittaa.

Ps. Sain tovi sitten kirjan, johon on kerätty tunnettujen ihmisten viimeisiä sanoja. Todella mielenkiintoinen opus, joka on muuten nimetty eräänkin A. Kiven mukaan. Hänen viimeiset sanansa olivat: ''Minä elän.''





Laura









8 kommenttia :

  1. "Edessä on vain ensilumi ja sen mukana laskeutuva kuukausien hiljaisuus." Tästä tuli mieleen se muumien jakso, jossa Nuuskamuikkunen lähtee etelään ja ensilumi alkaa sataa. Rakastan romantisoida juuri tätä syksyn vaihetta, kun on juuri sellaista täydellisen kirpeää ja keltaista eikä vielä marraskuisen märkää ja lonkeron väristä ja aamulla on hämärää eikä vielä pimeää. Jokin siinä vaan lämmittää suomalaisen mieltä, että vihdoin on taas pimeää ja kurjaa ja kylmää kuukausitolkulla. (tätä iloa kestää tasan loppiaiseen asti, jolloin pimeä ja kylmä alkaa vituttaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana SC! Tämä hetki on parasta syksyä, juuri sen näköistä millaista syksyllä kuuluukin olla. Jos minun pitäisi ottaa valokuva syksystä, ottaisin sen aina Aleksis Kiven päivänä.

      Ps. Nauroin ääneen kommentin lopulle, niin hauskaa (ja surullisen totta).

      Poista
  2. Nyt joudun aloittamaan kommentin samalla tavalla kuin edellä puhuva.

    "Edessä on vain ensilumi ja sen mukana laskeutuva kuukausien hiljaisuus."

    Ekaksi tulee mieleen tämä kuva, joka on kuin se Walking-in-the-air-lumiukkoanimaatio, joulukorttimatskua. Lumisade voi tehdä urheilukuvastakin oudon ja uneksivan.

    http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2013/12/27/article-0-1A47156500000578-514_964x633.jpg

    (tässä lisätietoa: http://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-2529934/My-Sport-picture-year-Gareth-Bale-Graham-Chadwick.html)

    Tokaksi että joo, tunnistan tunteen täysin, tämä vuodenaika alkaa laskea olemisen ylle sellaista ohutta huopaa, joka vähän vaimentaa kaikkea ja antaa tietynlaista turvaa myös. Se on hissuttelua, hyssyttelyä, mutta myös keskittynyttä tekemistä.

    Aleksis Kiven päivästä tulee nykyisin aina mieleen että sen tienoilla olen nähnyt isäni viimeisen kerran. Hän halusi järjestää juhlat nimenomaan Aleksis Kiven päivänä. Kiitos iskä.

    (Aargh, miten mä kehtaan riipiä sieluani näin auki netissä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mieletön kuva. Miksi, miksi en ole nähnyt tätä aikaisemmin?? Huh.

      Veti sanattomaksi kertomasi. Kunpa voisin sanoa jotain lohduttavaa. Kunpa osaisin. Kiitos että kerroit tämän.

      Poista
    2. Kuulostikohan tuo isä-kappale dramaattisemmalta kuin oli tarkoitus? Kiitos lohdutuksen sanoista, vuosia on kulunut muutama, haikea ikävä iskee välillä, kun jostain tulee jokin muistikuva ja ajatus että tuolla oltiin silloin ja tuossa se voisi olla nyt.

      Poista
    3. Ei yhtään liian dramaattiselta. Todelta ja riisutulta, siksi kai niin koskettikin.

      Poista
  3. Sä kirjoitat niin ihanasti.

    "Edessä on vain ensilumi ja sen mukana laskeutuva kuukausien hiljaisuus.

    Paras aika kirjoittaa."

    Kyllä. Kiitos tästä.

    VastaaPoista